Paholainen oli kävelyllä ystävänsä kanssa. He näkivät edellä kulkevan miehen kumartuvan ja poimivan jotain maasta.
- Mitähän tuo mies mahtoi löytää? kysyi ystävä.
- Totuuden sirpaleen, paholainen vastasi.
- Eikö se huolestuta sinua? ystävä kysyi.
- Ei yhtään. Minä annan hänen tehdä siitä uskokappaleen, paholainen nauroi.
Anthony de Mellon tarina saa kysymään, voiko pelkkä totuuden sirpale sinänsä jo olla totuus? Vai onko se jotain aivan muuta? Jotain vaarallista, löytäjänsä helposti kauas totuudesta johdattelevaa? Kun totuuden sirpale, jokin uskonkappale tai tulkinta, nostetaan uskonnon keskiöön, niin silloin ollaan herkästi hukkaamassa koko totuus.
Kysymys ei ole yhdentekevä. Tunnustuskunnat, kirkot ja seurakunnat ovat taipuvaisia nostamaan esille omia uskontotuuksiaan kuvitellen löytäneensä Jeesuksen vertauksen peltoon kätketyn aarteen, jonka takia kaikesta muusta voidaan luopua.
---
”Mikä on totuus?” Nämä Pilatuksen sanat (Joh.18:38) ovat tulleet kuuluisiksi. Eivätkä ne jääneet kaikumaan vain Antonion linnan saleihin. Ne kaikuvat yhä monissa uutisissa, puheissa ja somen postauksissa.
On olemassa monia totuuksia: osatotuuksia, suhteellisia totuuksia, vaihtoehtoisia totuuksia, vastakkaisia totuuksia ja ihmisen omia totuuksia. Sellaiset ”totuudet” voivat olla jopa valhetta vaarallisempia.
Vaarallisin valhe on sellainen, jossa on mukana myös totuuden sirpale.
Usko ja herkkäuskoisuus ovat eri asioita
Usko ja herkkäuskoisuus ovat eri asioita, kaukana toisistaan. Jumala on antanut meille järjen käytettäväksi. Samalla hän on ilmoittanut, että on myös asioita, joihin ihmisen tieto ja ymmärrys eivät riitä.
Hän myös tuntee taipumuksemme tarttua totuuden sirpaleihin ja ryhtyä korostamaan niitä. Tämä vaara poistuu, ”Kun me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden, silloin emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita.” (Ef.4:13-14)
Totuus, johon ymmärryksemme ei riitä
Sana totuus (aletheia) on kreikan kielen tärkein totuutta tarkoittava sana. Se ei tarkoita vain yksittäisiä tosiseikkoja tai niiden summaa, vaan myös totuutta sinänsä. Sitä mitä ihmisajatuksin on oikeastaan mahdoton tavoittaa, Sellaista mikä voidaan käsittää ainoastaan hurmostilassa tai jumalallisesta maailmasta käsin tulleen ilmestyksen välityksellä. Paavalin seurakuntakirjeissä tällaiseen viitataan tavalla, joka käy ilmi myös suomennoksesta:
”minä siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin” (2.Kor.12:1). ”tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi” (Ef.3:3).
Vaatiiko totuus kaiken tietämistä?
”Mikä on totuus? Onko se ”kaiken yksityiskohtaista tietämistä” vain oman tiedon rajallisuuden hyväksymistä ja siksi oleelliseen kiinnittymistä?
Syntiinlankeemuksessa ihminen yritti kielletyn hedelmän syömällä tulla kaiken tietäväksi, Jumalan kaltaiseksi. Baabelin tornia rakentaessaan ihminen yritti kohota omin voimin Jumalan luo. Vanhan liiton fariseukset ja kirjanoppineet uskoivat voivansa elää niin hurskaasti ja nuhteettomasti, että se riittäisi Jumalan edessä. Kaikki nuo yritykset epäonnistuivat. Ihmisestä ei ole omin tiedoin ja voimin Jumalan vertaiseksi.
Ellei totuudessa pysyminen kokonaisuuden olekaan hallintaa ja jatkuvaa ymmärryksen laajentamista ja salaisen tiedon hankkimista, niin mitä se sitten on? Olisiko se ensisijassa varmalla perustalla, Kristus kalliolla pysymistä?
Oikea tie, kestävä totuus ja ikuinen elämä
Jos perusta on huono ja pettää, komeakin rakennus tuhoutuu. Tarvitaan turvallinen perusta sekä vanha perustus, jolle rakentaa (Matt.7:26-27). Osatotuuksille tai vaihtoehtoisille totuuksille rakennettu ei kestä vaan romahtaa ajan ja aatteiden myrskyissä.
Raamatussa totuus ja armo kulkevat usein yhdessä: ”Herra, sinun armosi on avara kuin taivas, pilviin ulottuu sinun totuutesi.” (Ps.36:6).
Totuus ilman armoa on jotain, mitä meidän on mahdotonta kestää. Jos koko syntisyytemme ja raadollisuutemme paljastetaan ilman armoa, me murrumme ja luhistumme Jumalan ehdottoman pyhyyden edessä. ”Silloin ihmiset sanovat vuorille: 'Kaatukaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät’” (Luuk.23:30)
Jeesus, joka on täynnä armoa ja totuutta (Joh.1:14), kertoo Johanneksen evankeliumissa, mistä jokainen meistä voi löytää tielleen pitävän suunnan ja elämänsä perustaksi luotettavan totuuden:
”Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita." (Joh.8:32)
"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh.14:6)
Totuus Kristuksesta ei ole teoreettista tietoa tosiasioista. Se on kristityn elävää yhteyttä ja luottamusta totuuteen eli Jeesukseen. (Joh.14:6)
Totuuden ja valheen välinen kamppailu käydään jokaisen ihmisen sydämessä. Tätä taistelua käydään läpi elämän myös jokaisen kristityn sydämessä. Ja kun viimeinen päivä koittaa, niin kaikki riippuu siitä, kehen ja mihin totuuteen me olemme panemme toivomme.
”Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” (Matt.25:46)
Me kuljemme helposti harhaan ja ajelehdimme väärien ”totuuksien” vieminä. Siksi me tarvitsemme oppaan, joka opettaa, rohkaisee ja opastaa tiellä oikeaan suuntaan. Tämän oppaamme nimi on ”Totuuden Henki” (Joh.14:17) Hänet Jeesus lupasi kaikille omilleen rohkaisijaksi, voimaksi, eläväksi tekijäksi ja perille Isän kotiin opastajaksi.
Kaikki nuo Pyhän Hengen tehtävät ja vaikutukset on kerrottu hiemolla tavalla virressä 484 Totuuden Henki, johda sinä meitä:
TOTUUDEN HENKI, JOHDA SINÄ MEITÄ,
virsi 484
1. Totuuden Henki, johda sinä meitä
etsiessämme valkeuden teitä.
Työtämme ohjaa, meitä älä heitä,
tietomme siunaa.
2. Kaikessa
näytä käsiala Luojan,
mahtavan, viisaan, kaiken hyvän suojan.
Kristuksen luokse, rakkauden tuojan,
johdata meidät.
3. Kristus
on tiemme, valo sydäntemme,
toivomme ainut, pyhä totuutemme.
Armosi, Jeesus, anna voimaksemme,
uudista meidät.
4. Anna
nyt, Kristus, valos meille hohtaa,
anna sen meitä Isän kotiin johtaa.
Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,
voittamaan auta.