Miksi Paavali ei käyttänyt "Vapaudut vankilasta" -korttia?

Paavali oli vaatteet revittyinä ja ruoskittuna vankilassa Rooman siirtokunnassa Filippissä. Päästyään vapaaksi, hän protestoi saamaansa kohtelua kertomalla olevansa Rooman kansalainen. Kuullessaan tämän virkamiehet olivat anteeksipyytäviä ja peloissaan. He olivat rikkoneet Rooman lakia piestessään Paavalin. (Ap.t. 16:16-40)

Paavalin menettely saa tekemään mielenkiintoisen kysymyksen. Miksi Paavali ei kertonut vangitsijoilleen jo etukäteen ennen pahoinpitelyä olevansa Rooman kansalainen? Miksi Paavali kertoi asiasta vasta ruoskimisen ja vankilaan heittämisen jälkeen, vaikka asian tuominen ajoissa esiin olisi ollut varma ”Vapaudut ruoskimisesta ja vankilasta” kortti?

Kirjassaan John Ortberg kertoo mielenkiintoisen selityksen Paavalin menettelylle.

Paavali tiesi, että kun seurakunnan kasvu pääsisi vauhtiin, se koostuisi suurimmaksi osaksi tavallisista ihmisistä. Toki seurakuntaan liittyisi myös muutamia varakkaita ja vaikutusvaltaisia henkilöitä, mutta heidän määränsä tulisi aina olemaan vähäisempi.

Seurakunnan on oltava yhtä perhettä. Tämä ei olisi helppoa, jos osa olisi köyhiä ja suojattomia ja toiset varakkaita ja vaikutusvaltaisia. Molempien kokemus, saamansa kasvatus, ajattelutapa ja tottumukset olivat opettaneet heille, että elämässä on kyse nokkimisjärjestyksestä, kilpailusta. Toiset ihmiset on pidettävä alapuolella. On yritettävä kiivetä ylöspäin, tarvittaessa vaikka muita polkien.

Paavali tiesi myös, että mitättömät ja vailla vaikutusvaltaa olevat ihmiset joutuisivat kärsimään uskonsa vuoksi. Heitä voitaisiin kohdella kovakouraisesti kenenkään puuttumatta asiaan. Heillä ei olisi suojanaan suurta omaisuutta tai Rooman kansalaisuutta.

Paavali näki Filippissä kehittyneessä tilanteessa tärkeän mahdollisuuden. Niinpä hän teki jotakin järjenvastaista. Hän ”nöyryytti itsensä”. Hän alensi itsensä kieltäytymällä käyttämästä Rooman kansalaisuutta omaksi edukseen. Hän esiintyi mieluummin ihmisenä, jolla ei ollut Rooman kansalaisuutta. Hän asettui köyhien ja halveksittujen rinnalle. Samalla hän antoi seurakunnan rikkaille ja vaikutusvaltaisille jäsenille esimerkin siitä, mitä keskinäinen rakkaus on.

Paavalin teko ei ollut hänen oma ideansa. Hän vain toimi samalla tavalla kuin mitä hänen Herransa ja Vapahtajansa Kristus Jeesus oli toiminut. Ihmiseksi syntyessään Jeesus oli luopunut jumaluudestaan, vallastaan ja oikeuksistaan ja ottanut suorittaakseen meidän ansaitsemamme rangaistuksen.

Filippiläiskirjeen toisen luvun jakeissa 6-8 kerrotaan, mitä Jeesuksen itsensä nöyryyttäminen oli:

”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.  (Fil.2:6-8)

”Ihmisenä ihmisten joukossa.”  Näin Paavali kirjoitti myöhemmin seurakunnalle samaan kaupunkiin, missä hänet oli piesty ja heitetty kolkkoon vankikoppiin. Näillä sanoilla oli Paavalille varmasti suuri ja myös kipeitä muistoja sisältävä merkitys. Olihan Paavali ennen Jeesuksen kohtaamista ollut asemastaan hyvin tietoinen, määrätietoinen, korkeasti oppinut ja kiihkeästi Jeesuksen seuraajia vainoava nuorukainen. Ei siis mikään tavis taviksien joukossa!

Damaskon tiellä Paavali kohtasi yllättäen Jeesuksen. Tapaaminen oli niin ravisteleva, että hän putosi hevosensa satulasta. Samalla hän putosi paljon korkeammalta. Hän suistui alas omahyväisyyden, itsensä ylentämisen ja Rooman kansalaisuuden rakentamasta norsunluutornista pelkäksi kurjaksi syntiseksi. Itsessään vahvasta tuli armon ja Jumalan rakkauden varassa elävä evankelista.

Myöhemmin Paavali kirjoitti rakkaudesta Korinttilaiskirjeen 13. luvun 13. jakeeseen lauseet, joita luetaan usein häiden yhteydessä: ” Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.” (1.Kor.13:13)

Oletko, ystäväni, koskaan pohtinut, miksi Paavali nimesi suurimmaksi juuri rakkauden? Miksei hän nostanut ensimmäiseksi uskoa tai toivoa?

Paavali tiesi omasta kokemuksestaan, että rakkaus vetää ihmisiä puoleensa. Rakkaus tuo syntisiä, heikkoja ja ahdistuneita Jeesuksen luo, hänen laumaansa ja hänen maailmanlaajuiseen seurakuntaansa.

Rakkaus pystyy liittämään rikkaat ja köyhät, mustat ja valkoiset, ylhäiset ja alhaiset, oppineet ja kouluja käymättömät samaksi seurakunnaksi.

Jeesus nimesi seuraajiensa tuntomerkiksi keskinäisen rakkauden. Se kykenee pitämään seurakunnan eheänä silloinkin, kun ihmisten kesken syntyy erimielisyyttä, riitoja ja tapahtuu lankeamisia, ”sillä rakkaus peittää paljotkin synnit”, kuten ensimmäisessä Pietarin kirjeessä sanotaan.

Betlehemin tallissa seimen ääressä me kohtaamme tuon suunnattoman, puhtaan ja täydellisen rakkauden. Jumalan rakkaus syntisiä kohtaan ja sitä ympärilleen heijastava seurakunta tarjoaa turvallisen perustan uskossa ja toivossa kasvamisellemme.  

Seimestä loistaa valo pimeään maailmaan. Seimestä loistaa rakkaus, joka sai Jumalan, taivaallisen Isämme antamaan ainoan poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen (Joh.3:16).

Runsaasti Siunattua pian alkavaa vuotta 2019, kalliisti lunastettu ystäväni!