Minä kurja ihminen!
Mies ajoi aamuruuhkassa. Hänen perässään ajaneella autoilijalla oli kova kiire ja hermot kireällä. Hänellä oli takanaan huonosti nukuttu yö, pieni aamukiista puolison kanssa sekä edessä rankka työpäivä.
Äkkiä vihreät liikennevalot
vaihtuivat miehen auton edessä keltaiseksi. Liikennesääntöjä noudattaen hän
pysähtyi ja jäi odottamaan välittämättä siitä, että pari viereisillä kaistoilla
ajanutta autoa jatkoi matkaansa risteyksen läpi. Miehen takana ajanut autoilija
joutui myös pysähtymään. Hän hermostui tästä entisestään. Niinpä hän soitti
mielenosoituksellisesti torvea ja jupisi äänekkäästi kiukkuaan. Lopuksi hän
vielä näytti edellään ajaneelle miehelle keskisormea.
Kuljettajan vielä purkaessa turhautumistaan hän kuuli autonsa sivuikkunaan koputettavan. Kääntyessään hän näki poliisin, joka tuijotti häntä hyvin tuimasti. Kuljettaja käskettiin ulos autosta. Hänet vietiin vastaväitteitä kuuntelematta poliisiasemalle. Siellä häneltä otettiin sormenjäljet ja hänet kuvattiin. Samaan aikaan toinen poliisi tarkisti hänen henkilötietojaan. Lopuksi hänet vietiin pidätysselliin odottamaan.
Tuntia myöhemmin sellin ovi avautui ja kuljettaja opastettiin uudelleen poliisiaseman vastaanottotiskin luo. Siellä hänelle ojennettiin takaisin ajokortti ja rekisteriote. Anteeksi pyytäen poliisi sanoi hänelle:
”Olemme hyvin pahoillamme kohtelusta, jonka te saitte. Katsokaas, me ajoimme teidän perässänne ja olimme aivan takananne, kun te ryhdyitte soittamaan torvea, huutelemaan herjauksia ja näyttämään keskisormea. Kun samalla näimme autonne taakse liimatun kalatarran sekä tekstin ”Jeesus”, ajattelimme että teidän oli täytynyt varastaa tuo auto.”
Kala-tunnuksen liimaaminen auton perään on helppoa. Messussa käyminen sunnuntaina onnistuu sekin ongelmitta. Paljon vaikeampaa on elää arjen keskellä sellaista elämää, jota kohtaamamme ihmiset odottavat todellisten kristittyjen elävän.
Olen huomannut, että omien tekemisieni ja motiivieni rehellinen arvioiminen on tuskallista puuhaa. Ajatukseni, joita Jumala lukee kuin avointa kirjaa, ovat kurittomia ja pahoja. Sanat, joita päästelen suustani, ovat aivan liian usein haavoittavia ja itsekkäitä. Myöskään tekoni eivät kestä Jumalan kasvojen edessä. Kaiken kukkuraksi minulla riittää laiminlyöntejä läjäpäin.
Tuollaisesta paljastavasta totuuden hetkestä avautuu valittavaksemme kolme polkua. Siitä, minkä niistä valitsemme, riippuu koko elämämme ja jopa iankaikkinen kohtalomme.
Ensimmäinen vaihtoehto on yrittää pitää sinnikkäästi uskon ja kristillisen elämän kulisseja yllä. Niiden taakse voi yrittää kätkeä todellisen minänsä sekä lipsumisensa ja syntinsä. Niin tehdessään voi ajatella, että Jumalalle kenties riittää, kun yritän elää kunnolla ja olen edes jollan tavalla mukana hengellisissä harrastuksissa.
Toisen vaihtoehdon valitseminen merkitsee hanskojen lyömistä tiskiin, luovuttamista ja kerran valitun tien hylkäämistä. Miksi edes yrittää olla Jumalan ja ihmisen vaatimukset täyttävä, kun se ei kuitenkaan näytä millään onnistuvan!
Apostoli Paavali valitsi kolmannen vaihtoehdon. Hän kertoo sen Roomalaiskirjeen 7. luvun jakeessa 24, jossa hän huudahtaa:
”Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room.7:24)
Kuten myöhemmin voimme nähdä, Paavalin huudahduksessa ei ole kyse vain vaikeuksien ja rasituksen aiheuttaman masennuksen laukaisemasta tunteenpurkauksesta.
Myös Johannes lähtee siitä, että me kaikki ilman yhtään poikkeusta olemme syntisiä. Ensimmäisessä kirjeessään hän kirjoittaa:
”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä.” (1.Joh.1:8)
Jos lopettaisimme tähän, jäisimme epätoivon, masennuksen ja tuomion alle. Ettei näin onnettomasti kävisi, Johannes on kirjoittanut edellä olevan 1. kirjeensä 1. luvun jakeen 8 perään jakeet 9 ja 10:
”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.” (1.Joh.1:9-10)
Myös Paavali liitti ensin lukemani epätoivoisen huudahduksensa perään jotain, mikä avasi hänelle ja avaa myös meille tien pelastukseen ja iankaikkiseen elämään. Roomalaiskirjeen 7. luvun jakeessa 25 Paavalin surkea parkaisu muuttuu iloksi:
”Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.” (Room.7:25)
Me elämme vielä kahden maan kansalaisina. Maallinen majamme, petollinen lihamme himoineen ja kapinointeineen elää tässä pahassa maailmassa. Tänne se myös aikanaan tulee jäämään.
Sydämemme, ajatuksemme ja toivomme ovat kuitenkin uskon kautta ankkuroituna jo sinne, minne Vapahtajamme Jeesus on mennyt valmistamaan meille asuntoa taivaallisen Isämme kotiin.
Siunausta päivääsi, Jeesuksen kalliisti lunastama ystäväni!
