Mitä voimme oppia linnuilta

Oletko huomannut, miten koronaviruksen aiheuttama pandemia on vaikuttanut myös eläinten käyttäytymiseen? Kun liikenne kaduilla ja maanteillä on hiljentynyt, monet eläimet ovat uskaltautuneet aiempaa lähemmäksi ihmisasutuksia. Esimerkkinä tästä ovat taajamiin tulleet peurat ja ketut sekä Helsinkiin ja sen liepeille ilmestynyt yksinäinen susi.

Myös monet linnut ovat tutkijoiden havaintojen mukaan muuttaneet kuluneen vuoden aikana käyttäytymistään. Kun melu on hieman vaimentunut, ne ovat vaihtaneet laulutapaansa. Ennen ne joutuivat laulamaan kovaa sekä käyttämällä mahdollisimman korkeita ääniä, ettei niiden laulu olisi hukkunut liikenteen meluun. Nyt ne pystyvät jälleen hyödyntämään myös matalampia ääniä. Monien lintujen laulujen ääniala on nyt laajempi ja laulut kuuluvat myös aiempaa kauemmaksi.

Tutkijoiden mukaan muutoksella on ollut kaksi merkittävää seurausta. Selvemmin kuuluva laulu pitää myös reviirien rajat selvempinä. Sen johdosta koiraiden keskinäinen nahistelu on vähentynyt. Laulutavan muutoksilla on ollut toinenkin pesintää edistävä seuraus. Havaintojen mukaan matalammat sävelkorkeudet hurmaavat naaraita paljon tehokkaammin kuin kovaa ja korkealta laulaminen.

Linnut osaavat mukautua olosuhteiden muutoksiin saadakseen viestinsä perille. Muutoinkin ne ovat sinnikkäitä. Ne eivät suostu muuttuneissa olosuhteissakaan luopumaan omasta laulutavastaan tai sulje nokkaansa kokonaan.

Me olemme käytökseltämme osin samanlaisia kuin linnut, mutta osin myös perin erilaisia. Lintujen tavoin ympäristö vaikuttaa myös meidän tapaamme puhua ja keskustella. Sanastomme ja koko käytöksemme vaihtelee sen mukaan, olemmeko kotona, työpaikalla, harrastusporukoissa, netin keskustelupalstoilla tai seurakuntamme tilaisuudessa.

Palataanpa vielä lintuihin.

Kun talitiainen päätyy alueelle, missä äänisaastetta on runsaasti, se oppii pian nostamaan hieman sävelalaansa, korottamaan ääntään ja tiivistämään viestiään. Sen sijaan, että se äänisaasteen keskellä laulaisi ”titityy!”, se tutkijoiden mukaan tiivistää sanomaansa ja alkaa laulaa napakasti ”tityy!” Silti se pysyy omana itsenään ja tunnustaa olevansa talitilainen. Se ei yritä mukautua punatulkkujen porukkaan laulamalla surumielisesti ”pjyu” eikä varpusten joukkoon visertämällä reippaasti ”tsilp, tsilp!”. 

Meistä ihmisitä sitä vastoin ei aina tiedä, olemmeko me pohjimmiltamme ”talitiaisia vai varpusia”. Uskovien ystäviemme kanssa me juttelemme luontevasti hengellisistä asioista. Muissa porukoissa me pyrimme mukautumaan joukkoon juttelemalla muiden lailla vain vuodentulosta, ilmoista tai päivän tapahtumista. Sen, mitä Jeesus meille merkitsee, me kerromme vain, mikäli joku sitä aivan erityisesti kysyy.

Paavalin Roomalaiskirje on kirjoitettu Roomassa asuville juutalaisille ja pakanoille, jotka olivat kääntyneet kristityiksi. Heidän elämässään oli tapahtunut valtava muutos. He olivat astuneet pimeydestä valoon, kuolemasta elämään. Tunnustamalla Jeesuksen Herrakseen, he olivat hylänneet ympärillään vallitsevat tavat ja arvot. He olivat syntyneet Pyhän Hengen voimasta uudelleen.

Tällainen vaatii sekä rohkeutta että vahvaa uskoa. Heille Paavali näki tärkeäksi kirjoittaa näin kuuluvan Roomalaiskirjeen 12. luvun 2. jakeen:

”Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.” (Room. 12:2. KR 33/38)

Miksi Paavali lähetti varoituksen Rooman seurakunnalle, joka monenlaisen pakanuuden ja vainon keskellä eli ja todisti rohkeasti Jeesuksesta?

Paavali tiesi, miten voimakas ympäristön vaikutus on myös kaikkein uskollisimpiin ja rohkeimpiin Jeesuksen seuraajiin.  Elleivät he ole varuillaan, he voivat vähitellen ja ehkä itsekään sitä huomaamatta vähä vähältä mukautua heitä ympäröiviin pakanallisiin arvoihin ja elämäntapaan.

Paavalin varoitus on edelleen aiheellinen. Myös me tämän ajan kristityt tarvitsemme Paavalin varoitusta.  Me olemme kuin kameleontteja, jotka värejään myöten mukautuvat kulloiseenkin ympäristöönsä.

Jos me tunnistamme ja myös tunnustamme tämän taipumuksemme, me pystymme helpommin varomaan maailmaan mukautumista. Meidän tulee lintujen lailla havaita herkästi ympäristössämme tapahtuvat muutokset.  Meidän on otettava ne myös toimissamme huomioon. Hyvä sanoma syntisiä rakastavasta Jeesuksesta on kerrottava niin, että se tavoittaa mahdollisimman monet myös kaiken metelin ja hälinän keskellä.

Rakkaus on kekseliäs. Koronan ja pandemian keskelläkin rakkaus löytää yhä uusia keinoja, välineitä ja tapoja viedä evankeliumi sitä tarvitseville.

Siunausta elämääsi ja toimiisi, rakas ystäväni!