Tuomasmessun 30 v. juhlamessussa sunnuntana 8.4.2018 seurakunta kutsuttiin saarnan jälkeen tunnustamaan kristillinen uskonsa uudenlaisella ja monia hämmentäneellä uskontunnustusella. Näin se kuului:
”Minä uskon Jumalaan, Luojaan, joka rakastaa luomaansa maailmaa ja ihmisiä. Joka haluaa luoduilleen hyvää niin elämässä kuin kuolemassa.
Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan poikaan, joka tuli sen kertomaan.
Ja Pyhään henkeen, joka auttaa meitä raivaamaan erämaasta puutarhan ja luomaan Jumalan valtakuntaa myös maan päälle. Aamen”
Tästä Olli Valtosen kirjoittamasta ja saarnansa jälkeen seurakunnalle tarjoamasta uskontunnustuksesta eli credosta syntyi välittömästi somessa melkoinen hälinä, jossa uudistus tyrmättiin värikästäkin kieltä käyttäen.
Miksi näin kävi? Miksi uskontunnustus on niin tärkeä ja luovuttamaton asia?
Mietitäänpä hetki, mitä me ajattelemme ja uskomme oikeasti, kun me jumalanpalveluksessa yhdymme uskontunnustukseen? Onko uskontunnustuksessa kyse todesta otettavasta ja kristinuskon kannalta keskeisestä asiasta?
Vai osallistummeko me vain vertauskuvalliseen rituaaliin, jossa hiotuin sanakääntein toistetaan sukupolvesta toiseen samaa runollista ja kuvainnollista tekstiä?
Jeesuksen seuraajien eli kristittyjen ensimmäinen uskontunnustus oli kaikessa lyhykäisyydessään: ”Jeesus on Herra”. Sen ääneen tunnustaminen saattoi maksaa lausujansa hengen. Vähitellen uskontunnustukseen tuli mukaan mm. kasteopetusten myötä sekä opettavaa että harhaoppeja ulos rajaavaa aineistoa. Asteittaisen kehityksen tuloksena ensimmäisen ja toisen vuosisadan aikana muotoutui uskontunnustuksista vanhin eli Apostolinen uskontunnustus.
Tässä syitä, joiden takia meidän on syytä pitää siitä kiinni mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä:
1. Apostolinen uskontunnustus on todellakin apostolinen: Uskontunnustuksissa ei ole ainuttakaan kohtaa, joka ei nousisi koko Raamatusta sekä apostolien ja heidän oppilaittensa opetuksesta. Uskontunnustus on Raamattu pienoiskoossa, lukutaidottomien Raamattu, johon on tiivistetty kaikki, mitä tarvitaan pelastukseen.
2. Sataluvun kristitty tunnistaisi meidän uskontunnustustemme rakenteen ja sisällön ja osaisi sydämestään yhtyä niiden julistamaan uskoon.
3. Uskontunnustus on alkuvuosisadoista asti ollut kristittyjen uskolle luovuttamaton: Varhainen kirkko oli marttyyrien kirkko. Siksi ketään ei haluttu kastaa kristinuskoon, ennen kuin oltiin varmoja siitä, että hän tiesi mihin oli ryhtymässä ja minkä takia henkensä ja omaisuutensa vaarantamassa.
4. Uskontunnustus julistaa kolmiyhteistä Jumalaa: pitempi Nikean uskontunnustusta ei sorvattu komiteatyönä vuonna 325 kirkolliskokouksessa tai edes sitä varten. Sen takana on ikivanha kristillinen kastetunnustus.
5. Kristus on Raamatun ja siksi myös uskontunnustuksen keskus: Varhaisille kristityille Jeesus Kristus oli koko Raamatun, myös Vanhan testamentin, keskus ja tärkeä sisältö. Niin opettaa myös Jeesus itse Uudessa testamentissa.
6. Uskontunnustus on tarkoitettu totuutena vastaanotettavaksi: Uskontunnustus on kristittyjä yhdistävä tunnusmerkki, symboli ja lippu, eikä vain kaunista runoutta, aikansa elänyt reliikki tai kuvaannollista ilmaisua.
7. Uskontunnustus on yhtä ajankohtainen kuin syntyessään; Jos haluamme elää todeksi samaa uskoa kuin apostolit ja heidän oppilaansa, heidän uskonsa ydin on myös meidän uskomme ydin. Emme tarvitse kristillisen uskon radikaalia uudelleen tulkitsemista vaan pysymistä Raamatun, uskontunnustusten ja tunnustuskirjojen ilmaisemassa uskossa.
APOSTOLINEN USKONTUNNUSTUS
Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.