Odottavan aika on pitkä

”Sinä päivänä.” Puheissamme vilahtaa aina välillä ”sitten kun” -asioita: ”Sitten kun olen valmistunut ja alan saada palkkaa, voin toteuttaa unelmani.” ”Sitten kun lapset ovat kasvaneet ja muuttaneet pois luotamme, me voimme taas elää vapaammin.” ”Sitten kun olen päässyt eläkkeelle, alan harrastaa kalastusta.” Odotamme jotain, joka on mahdollista vasta ”sitten kun”.

Jesajan kirjassa tulevaisuudesta puhutaan sanoin ”sinä päivänä”. Edessä, jossain tulevaisuudessa on päivä, jota odotetaan:

Sinä päivänä sinä sanot: "Minä kiitän sinua, Herra. Sinä olit minulle vihoissasi, mutta vihasi väistyi ja sinä lohdutit minua. Ja niin Jumala on minun pelastajani. Minä luotan häneen, en pelkää, sillä Herra on minun väkeni ja voimani, hän pelasti minut." 

(Jes.12:1-2)

Jesajan kirjan jakeilla on kuitenkin tärkeä ero ”sitten kun” -elämään. Jesaja muistelee kiitollisena menneitä ja katsoo niiden varassa luottavaisena myös tulevaisuuteen.

Odottavan aika on usein pitkä. Senkin kestää, jos tietää, miksi ja mitä odottaa. Silloin voi jopa käydä niin, että ”odotus antaa jo onnen tunteen, sydäntäni lämmittää”, kuten Seija Simola ilmaisi asian 1970-luvun lopussa laulussa Kesytetty.

Elämässä tapahtuu paljon myös sellaista, mitä emme osaa odottaa. Tiedän sen omasta kokemuksesta. Vuonna 2011 yli Suomen pyyhkäisi Tapaninpäivänä valtava myrsky. Olimme silloin vaimoni Kaijan kanssa vanhassa mökissä metsien ja peltojen keskellä. Olin käynyt ulkoiluttamassa koiria läheisessä kuusimetsässä. Palattuani ja komennettuani koirat sisälle jäin pirttimme portaille katselemaan myrskyn voimaa. Rajut puuskat huojuttivat mahtavia kuusia, aivan miten tahtoivat.

Äkkiä yksi suuri kuusi kaatui. Katselin hämmästyneenä, miten pian myös toinen, kolmas ja yhä useampia kaatui. Oli vaikea uskoa silmiään, kun kaikkialla ympärilläni kaatui hetkessä kymmeniä valtavia puita.

Myrsky katkaisi sähköt ja sulki kaatuneilla puilla tiet. Alkoi pitkä odotus keskellä pimeintä vuodenaikaa. Tiet saatiin raivatuksi auki varsin nopeasti. Sähkön palaamista sitä vastoin saimme odottaa kymmenen vuorokautta.  Tuon ajan me elimme kynttilöiden ja otsalamppujen varassa.

Vaikka sähkön palautuminen tuntui kestävän tolkuttoman kauan, me odotimme toiveikkaina. Aina ennenkin apu oli saapunut ja sähköt palautuneet. Luotimme siihen, että niin kävisi varmasti tälläkin kerralla. Niinpä me emme masentuneet, vaan suhtauduimme kynttiläiltoihin ja otsalamppujen varassa elämiseen pelkkänä jännittävänä seikkailuna, joka kyllä päättyisi aikanaan.

Ensimmäisen Samuelin kirjan 7. luvun jakeessa 12 ovat sanat, jotka katsovat oikealla tavalla menneisyyteen, tähän hetkeen ja myös tulevaisuuteen:

Tämän jälkeen Samuel otti kiven ja asetti sen Mispan ja Senin välille. Hän antoi kivelle nimen Eben-Eser, Avunkivi, sanoen: "Tähän asti Herra on auttanut meitä." (1.Sam.7:12)

Israelissa elettiin tuomareiden aikaa. Kansan tuomarina toimineen Eelin aikana filistealaiset olivat alituisesti kansan kimpussa. Jumalalle selkänsä kääntäneen papiston ohjaama kansa kärsi sodissa tappioita. Viimein filistealaiset saivat haltuunsa kansan suurimman aarteen, liitonarkun.

Vasta sen jälkeen, kun Jumalan käskyjä halpana pitänyt Eelin suku oli kaatunut ja Samuel noussut kansan tuomariksi, liiton arkku saatiin takaisin pyhäkkötelttaan. Se ei kuitenkaan tapahtunut Israelin voitokkaiden sotilaiden ansiosta vaan Jumalan väkevällä kädellä. Sen tapahtuman muistoksi Samuel pystytti kivisen muistomerkin, Eben-Eserin, Avunkiven.

Miksi Avunkivi oli niin tärkeä, että se mainitaan Raamatussa?

Siksi, että meidän muistimme on kovin valikoiva. Me muistamme kyllä osaksemme tulleet loukkaukset, vastoinkäymiset ja onnettomuudet, mutta unohdamme nopeasti saamamme avun. Ja jos me tuijotamme eilisen ongelmiin, me suhtaudumme pelokkaasti ja epäluuloisesti myös tulevaisuuteen.

Samuelin pystyttämä Eben-Eser, Avun kivi muistutti israelilaisille konkreettisesti, mistä apu vaikeuksien keskelle tulee.

Meillä jokaisella on asioita, joita me odotamme joko toiveikkaina tai pelokkaina. Jotkut odottamamme asiat voivat olla koko elämämme kannalta ratkaisevan tärkeitä kuten esimerkiksi ammattiin valmistuminen tai avioliiton solmiminen. Joihinkin voimme valmistautua sinnikkäästi ja määrätietoisesti jopa vuosia. 

Aina on kuitenkin myös asioita, jotka me joudumme kohtaamaan odottamatta ja valmistautumattomina. Esimerkiksi työpaikan menettäminen, sairastuminen, läheisten kuolema ja onnettomuudet ovat tällaisia, joita emme totisesti odota, mutta joudumme silti joskus kohtaamaan. Tuollaisina hetkinä me tarvitsemme omia Eben-Esereitä, omia Avunkiviämme. Me tarvitsemme niitä muistuttamaan, että Jumala, joka on auttanut meitä tähän asti, valmistaa meille tien myös läpi yllättäen eteemme nousseiden vaikeuksien.

Tähän asti Herra on auttanut. Luota, ystäväni, siihen, että hän on kanssamme ja auttaa myös tänään ja tulevina päivinä.

RUKOUS

Kiitän sinua, taivaallinen Isäni,

että viime yönä varjelit minua kaikesta pahasta ja vaarasta.

Rukoilen sinua, että varjelisit minua tänäänkin

synnistä ja kaikesta pahasta, niin että kaikki mitä teen,

koko elämäni, olisi sitä mitä sinä tahdot.

Aamen

(Teksti perustuu maanantaina 22.1.2021 pitämääni Radio Patmoksen aamuhartauteen)