Olemmeko samassa joukkueessa?

Miten arvelisit pärjäävän sellaisen joukkueen, joka toisi kentälle pelkkiä maalivahteja? Tai joukkueen, jossa kaikki pelaajat olisivat puolustajia? Tai miten selviytyisi pelkistä keskushyökkääjistä koottu joukkue?  Huonosti. Niinpä noin järjettömän peli-idean saanut valmentaja tuskin saisi jatkaa yhtä peliä pitempään. Silti me kristityt olemme omaksuneet tuollaisen pelitavan.

Kristinuskon piirissä on runsaasti uskon eri alueisiin erikoistuneita taitavia pelaajia. Silti tuo valtava rikkaus jää meiltä hyödyntämättä.  Sen sijaan me olemme läpi vuosisatojen koonneet lähinnä pelkkien maalivahtien joukkueita varjelemaan omia kirkkokuntiamme ja seurakuntiamme.

Mietipä hetkinen, millainen superjoukkue syntyisi, jos siinä yhdistyisivät ylistäjien innostus, palvojien hartaus, armolahjojen käyttäjien luottamus Pyhän Hengen voimaan, opinvarjelijoiden into tutkia Raamattua ja diakoniaan erikoistuneiden halu palvella lähimmäisiä? Sellainen olisi voittamaton joukkue!

Emeritus Arkkipiispa John Vikström pohti samaa 21.4.2008 Kirkonrakentajien foorumin seminaarissa pitämässään puheessa:

”Luterilaiset näyttävät saaneen ylisuuren annoksen harkintaa – niin tervettä ja puhdasta että se uhkaa estää kaikenlaisen tartunnan - ja vastaavasti vähemmän voimaa, samalla kun karismaatikot ovat joutuneet yliannostuksen kohteeksi voiman osalta terveen harkinnan kustannuksella. Jonkinlainen uusjako olisi näköjään paikallaan, jotta kummankin köyhyys voisi muuttua rikkaudeksi - jolloin luterilainen karismaatikko, jossa nämä kaksi yhdistyvät, saisi kaksinkertaisen lahjan ja siunauksen!”

Samaa ”autuasta vaihtokauppaa” me tarvitsisimme luterilaisten, helluntailaisten, vapaakirkollisten, metodistien ja monien muiden välillä. Sama vaihtokauppa tekisi hyvää myös herätysliikkeillemme.  Yhteisesti koottu evankeliumin voileipäpöytä olisi houkuttelevampi ja ravitsevampi kuin pitkin pirtin nurkkia pikku pöydille rakennetut ja selkä toisiin päin kääntyneinä tarjotut ”ainoat oikeaoppiset” ateriat.

Kyllä Herramme ja Vapahtajamme Jeesus tiesi, mitä rukoili, kun hän hieman ennen kärsimistään pyysi:

”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.

Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.” (Joh.17:21-23)

Kun me näemme Jumalan luoman niityn täynnä erivärisiä ja toinen toistaan kauniimpia kukkia, me huudahdamme ihastuksesta. Jeesus toivoo, että me voisimme tuntea samanlaista ihastusta ja rakkautta kohdatessamme kristittyjä siskoja ja veljiä, jotka erilaisine tapoineen, painotuksineen ja tulkintoineen rakastavat samaa Jeesusta, haluavat seurata kuoleman voittanutta Mestariaan ja ovat hänen armonsa varassa matkalla samaan taivaaseen.