Martti Luther vietti kerran kolme vuorokautta masentuneena ja murehtien jotain, mikä oli mennyt pieleen. Kolmantena päivänä Lutherin vaimo tuli miehensä työhuoneeseen pukeutuneen mustaan surupukuun.
”Kuka on kuollut?” Luther kysyi vaimoltaan. ”Jumala,” vaimo vastasi. Luther ällistyi ja sanoi: ”Mitä sinä oikein tarkoitat? Jumala on kuollut? Ei Jumala voi kuolla?”
”Vai niin,” vaimo vastasi. ”Käyttäytymisesi takia olin jo aivan varma, että Jumalan on täytynyt kuolla.”
”Minulla on ollut elämässäni paljon huolia, joista suurin osa ei koskaan toteutunut, totesi kirjailija Mark Twain. Voisin hyvin laittaa oman nimeni tuon lauseen alle. Me murehdimme mennyttä, jota emme enää voi enää muuttaa. Tai tulevaa, josta emme voi vielä mitään varmaa tietää.
Murehtiminen saa elimistössä aikaan stressireaktion. Se syö voimiamme rotan lailla. Se energia, joka on annettu meille tämän päivän matkalle, hupenee ennen aikojaan. Ja kun uuvumme, näemme asiat entistäkin synkemmin värein. Valmistautuminen ja suunnittelu ovat hyviä ja tarpeellisia asioita. Menneitten ja tulevien murehtiminen ja vatvominen ovat jotain aivan muuta.
- Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet, sanoo Jeesus. (Matt.6:34)
Myös Pietarilla on rohkaiseva sana kaikille huolestuneille ja murheellisille:’ Hän kehottaa heittämään kaikki murheet Jeesuksen kannettavaksi, sillä hän on luvannut pitää laumastaan huolen. (1.Piet.5:7)
-----
Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman. (2.Kor.7:10)
Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. (Fil.4:6)