“Missä ovat kristinuskon rajat?” kyselee eräs blogini kommentoija. Paljonko Raamattua saa vesittää ja uskontunnustuksesta kieltää, ennen kuin joutuu rajan ulkopuolelle?
Mitä me kysyjälle vastaisimme? Mietitään asiaa samalla kun odotamme, että oppineet teologit ennättävät meitä opastamaan.
Tärkeän kysymyksen esille nostanut kommentti löytyy blogitekstin ”Nuoria naisia kaatuu kuin heinää” alta. Löydät .
Sana kristitty tulee Jeesuksen kreikankielisestä nimestä voideltu eli Kristus. Apostolien tekojen mukaan sanaa käytettiin ensimmäisen kerran Antiokian seurakunnassa (Ap.t.11:26). Kerrotaan, että vainojen aikana kristityt toisensa kohdatessaan piirsivät maahan kaaren. Jos toinenkin oli kristitty, hän osasi täydentää piirrosta toisella kaarella, jolloin syntyi Ikhthys eli kalan kuva. Kreikan kielen sana ”Iktys” on myös lyhenne varhaisesta uskontunnustuksesta ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Pelastaja”.
Mitä sana kristitty nykyään tarkoittaa?
Kristittyjä on tietysti montaa sorttia. Kansastamme lähes 80 prosenttia kuuluu kirkkoon eli heidän nimensä ovat kirkonkirjoissa. Suurta osaa heistä sanotaan nimikristityiksi. Siinä ei toki ole mitään pahaa, jos se tarkoittaa virren 409 kolmannen säkeistön tavoin: ” Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella. Suo sanan tekijäksi tulla, myös nuhteitasi totella.”
On myös sellaisia, jotka kutsuvat itseään kulttuurikristityiksi. Heille kristillisyys on perinnettä ja kulttuuria. Raamatun sanaan ja uskontunnustukseen sitoutumista he vierastavat. Jos Jeesus ei ole heille alkuseurakunnan uskontunnustuksen mukaan ”Jumalan Poika. Pelastaja”, niin ovatko he silti kristittyjä?
Niin sanotun ”hengellisen evoluution” tuloksena on viime aikoina noussut julkisuuteen ajattelevien ja lahjakkaiden kristittyjen joukko, joka suhtautuu epäillen Raamatun kertomiin ihmeisiin, näkee neitseestäsyntymisen vertauskuvallisena, pitää ”veristä sovitusoppia” rakastavan Jumalan väärin ymmärtämisenä ja tulkitsee Raamattua muutoinkin erittäin vapaasti.
Eksegeesissä pyritään löytämään tekstin merkitys lähtien objektiivisesti tekstistä itsestään. Eisegeesissä sitä vastoin tekstiä tutkitaan omasta vakaumuksesta, ennakkoasenteista ja ympäristön paineista lähtien. Pyrkimyksenä on tällöin löytää Raamatusta omia näkemyksiä vahvistavia asioita. Miten pitkälle tällaisessa ”gallup-kristillisyydessä” saa mennä, ennen kuin nimitys kristitty on syytä vaihtaa esimerkiksi humanistiksi?
Mihin sinä rajan vetäisit vai tarvitaanko rajoja ylipäätään?