Korkeaan ikään ehtinyt juutalainen isoisä Hasiel maksasi kuolinvuoteellaan. Koko perhe oli kokoontunut hänen ympärilleen. Kyyneleet valuivat vanhuksen silmistä ja hän vapisi. Viimein joku rohkaisi itsensä ja kysyi, mistä kyyneleet ja vapina johtuivat? Painoiko vanhuksen mieltä jokin erityinen asia?
”Vapisen aivan tietystä syystä”, vanhus kuiskasi. ”Tiedän, että nämä ovat viimeisiä hetkiäni ja kuolen pian. Joudun pian kohtaamaan Jumalani. Olen varma, että hän ei silloin kysy minulta: ’Hasiel, miksi et elänyt ja toiminut niin kuin Mooses?’ Hän ei liioin kysy minulta: ’Hasiel, miksi et ollut ja opettanut niin kuin rabbi Akiba?’”
”Jos Jumala esittäisi minulle nuo kysymykset, minun olisi helppo vastata hänelle. Sanoisin: Siksi, että sinä et antanut minulle ominaisuuksia, jotka olisivat voineet tehdä minusta Mooseksen tai Akiban.”
”Vapisen, koska tiedän, että Jumala tulee tekemään minulle paljon vaikeamman kysymyksen, johon minulla ei ole vastausta. Kuinka voin hänen edessään nostaa katseeni, kun hän kysyy minulta: ’Hasiel, miksi sinä et ollut Hasiel, vaikka minä annoin sinulle kaikki ne ominaisuudet, joita tarvitsit ollaksesi Hasiel? Kuinka saatoit silti epäonnistua ja ryhtyä jäljittelemään muita?’”
”Koko ikäni olen yrittänyt olla Mooses tai Akiba tai joku muu tärkeä henkilö,” vanhus sanoi nyyhkyttäen. Niin tehdessäni olen täysin unohtanut, että Jumala halusi minun olevan Hasiel eikä kukaan muu. Siksi minä nyt itken ja vapisen pelätessäni joutumista Jumalan eteen.
---
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Psalmi 139:14,16