Sain todistaa Jumalan kunnian ja voiman
vettä, joka ei suostunut tulemaan pois.
Vähänpä silloin aavistin siitä, millaiselle epävarmuuden, turhautumisen mutta myös
valtavan ihmeen kautta takaisin elämään johtaneelle polulle olin tuona aamuna astunut.
Ensin ajattelin, että olin ehkä saanut korviini jotain töhnää. Niinpä päätin puhdistaa korvani. Kokeilin korvieni huuhtomista vedellä. Kun se ei auttanut, hain apteekista erityistä puhdistusliuosta. Siitäkään ei ollut apua. Korvat olivat edelleen oudon tuntuiset ja varsinkin oikea korvani oli aivan tukossa.
Viisas vaimoni Kaija kehotti minua lähtemään terveyskeskukseen. Siellä lääkäri tutki korviani peräti tunnin verran. Lopuksi hän totesi huolestuneen näköisenä: ”Kirjoita sinulle lähetteen Helsinkiin HYKSin korvaklinikalle. Menet sinne tänään.”
Vietin koko iltapäivän korvaklinikan tutkimuksissa. Viimein erikoislääkäri lausui arvionsa: ”Teiltä on mennyt oikeasta korvasta kuulo kokonaan. Syytä siihen me emme tiedä. Sellaista vain joskus sattuu. Joskus kuulo palaa, toisinaan taas ei.”
Seuranneiden kolmen viikon aikana jouduin oppimaan, ettei Jumala turhaan luonut ihmiselle kahta korvaa. Yhdellä korvalla kuunnellen monet asiat vääristyvät, äänien alkuperää ei pysty päättelemään ja tärkeätkin keskustelut katoavat luonnottomana kuuluvan metelin ja hälinän joukkoon. Jos esimerkiksi kotonamme jonnekin unohtamani kännykkä soi, ääni kyllä kuuluu, mutta on mahdotonta päätellä, mistä suunnasta tai huoneesta kännykkää pitäisi lähteä etsimään.
Kokemus oli varsinkin ensimmäisinä viikkoina niin kiusallinen, että sitä oli vaikea kestää. Sanoinkin Kaijalle, että lähden mökillemme maaseudun hiljaisuuteen, enkä tulee enää koskaan takaisin kaupungin ja markettien hälinään.
Oma yksikorvaisuuteni sai minut pohtimaan myös hengellistä yksikorvaisuutta. Johtaako se samalla tavalla suuntavaiston katoamiseen, äänien vääristymiseen ja tärkeiden sanojen katoamiseen hälinän sekaan? Onko siis niin, että kirkossa ja seurakunnissa yhä vahvemmin sijaa saanut liberaaliteologia onkin itse asiassa hengellistä kuuroutumista? Vääristynyt kuulo ja maailman taustahälinä saavat aikaan sen, että Jumalan sanaa ei oteta todesta, ihmeet selitetään pois ja Kristuksen sijasta kaiken keskukseksi ja mitaksi nostetaan ihminen. Jumalan rakkaudesta ja armosta kuuleva korva on kunnossa, mutta synnin, lain, tuomion ja parannuksenteon korva on kuuroutunut.
Kirkkomme ja monien seurakuntiemme hengellistä yksikorvaisuutta pohdin enemmän tulevissa teksteissäni. Nyt jatkan omaa sairaskertomustani ja sen saamaa yllättävää käännettä.
Hengen uudistus kirkossamme ry järjestää joka vuosi jossain päin Suomea yhdessä paikallisen seurakunnan kanssa suuren kesäjuhlan. Tänä vuonna juhla oli 5.-7-8.2011 Rovaniemellä. Juhlan tunnuksessa luki suurella: "Jumalan kunnia ja voima". Juhlista löydät kuvakertomuksen kautta.
Juhlille lähteminen tuntui tänä vuonna erittäin hankalalta. Mieli oli maassa, kuuroutuminen masensi, eikä juhlamieleltä ollut rahtuakaan. Miten minä siellä isossa ihmisjoukossa ja monenlaisen hälinän keskellä pärjäisin?
Olisin halunnut jäädä kotiin, vaikka nimeni oli monissa kohdissa mainittu juhlien ohjelmassa. Puheenjohtajan on kuitenkin hankalat jäädä pois yhdistykseni vuoden suurimmasta tapahtumasta. Niinpä nousin Kaijan kanssa yöjunaan ja matkasimme Rovaniemelle.
Tieto korvani kuuroutumisesta oli jo kulkenut edelläni. Niinpä heti perille päästyämme ystävät halusivat joukolla rukoilla korvani parantumisen puolesta. Niin myös tehtiin, mutta korvani pysyi ummessa. ”Me emme hellitä. Me rukoilemme uudelleen, kunnes korva aukeaa. Ja se aukeaa, sillä niin Jeesus on sanassaan luvannut”, vakuutti kirkkoherra Mikko Matikainen sekä monet muut ystävät.
Lauantain iltajuhlassa pidin puheen, jonka aloitin kertomalla korvani kuuroutumisesta. Puheeni varsinainen sanoma liittyi edellä mainitsemaani kirkon ja monien seurakuntien hengelliseen yksikorvaisuuteen. Kun olin lopettanut ja yksi laulu oli ehditty laulaa, tilaisuutta juontanut pastori Pasi Jaakkola singahti yllättäen eteen, otti mikrofonin ja sanoi: ”Yleisön keskuudesta on tullut pyyntö, että emmekö me voisi rukoilla nyt heti Reijon kuulon palautumisen puolesta.”
Sitten kaikki tapahtui tavattoman nopeasti. Lähes tuhat ihmistä nousi seisomaan yhtyäkseen rukoukseen. Huomasin seisovani keskikäytävällä kirkkosalin edessä. Ympärilläni olivat tiukkana muurina Pasi Jaakkola, Mikko Matikainen, Marko Huhtala, Jukka Jämsén sekä kesäjuhlaamme Englannista tullut piispa Graham Dow. Mikko aloitti rukoilemisen. Rukoushetken päätti Graham Dow.
Rukousten aikana seisoin joukon keskellä hiljaa ja ihmeissäni. Kuuntelin rukouksia ja välillä yritin itsekin hiljaa rukoilla. Samalla mieleeni tunkivat monenlaiset ajatukset. Aukenisiko korvani? Entä jos mitään ei tapahtuisi? Miten näin latautuneesta ja tuhat ihmistä mukaansa temmanneesta tilanteesta siinä tapauksessa siirryttäisiin luontevasti takaisin illan ohjelman jatkamiseen?
Kun Graham Dow oli lopettanut, Mikko Matikainen napsutteli sormiaan oikean korvani lähellä kysellen samalla, kuulinko mitään?
Hätkähdin. Minä kuulin! Kuulin napsuttelun selvästi jopa silloin, kun Mikko vei kätensä kauemmaksi korvastani! Vastasin kuulevani, astuin esiin miesten keskeltä, käännyin kohti seisovaa ja rukousten tuloksia odottavaa seurakuntaa ja huusin innoissani: ”Minä kuulen! Nyt minä taas kuulen! Jeesus on ihmeellinen!”
Seurasi valtava riemu ja meteli. Ihmiset huutelivat aamenta ja hallelujaa. Kädet heiluivat, nauru kaikui ja yhteinen ilo oli valtava. Herra on hyvä! Meillä totisesti on rukouksia kuuleva, julistetun sanan ihmeillä ja merkeillä vahvistavat Jumala!
Metelin tauottua ja seurakunnan istuuduttua Pasi Jaakkola totesi mikrofoniin: ”Nyt tiedämme, miksi Reijon korva kolme viikkoa sitten kuuroutui. Se tapahtui siksi, että korvan parantumisessa tulisi julki Jumalan kunnia ja voima! Kun Reijo maanantaina taas menee korvaklinikalle, niin hän saa kertoa lääkäreille, että Jeesus antoi hänelle kuulon takaisin.”
Seuraavana päivänä sunnuntaina sain tuon tuosta vastata ihmisten kysymykseen, kuulinko nyt todella? Vastasin, että oikean korvani kuulon ei ollut vielä aivan vasemman veroinen, mutta kuulin korvalla kyllä ihan aikuisten oikeasti. Sanoin myös luottavani siihen, ettei Jumala tässäkään asiassa jätä alkamaansa työtä kesken. Ajallaan hän palauttaa oikean korvani kuulon täydelliseksi.
Palasimme Rovaniemeltä kotiin sunnuntai-iltana yöjunalla. Kaija jäi Järvenpäähän, mutta minä jatkoin suoraan Helsinkiin korvaklinikalle ennalta sovittuihin tutkimuksiin. Siellä kuuloani tutkittiin samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla. Kuuloni palautumisen todistaneiden testien jälkeen kerroin sairaanhoitajalle, mitä Rovaniemen kirkossa oli tapahtunut.
Hieman myöhemmin erikoislääkäri kutsui minut luokseen. Hän katseli testien tulokset, tutki korvani ja totesi kuulon palanneen. Kuuloni ei kuulemma ollut vielä aivan täydellinen, mutta aiemmissa tutkimuksissa todettuun täydelliseen kuurouteen verrattuna ero oli huikea. Lääkärin lopetettua kerroin jälleen siitä, miten rukous oli Rovaniemen kirkossa tuonut hetkessä kuuloni takaisin.
Raamatussa kerrotaan, miten ihmeet ja merkit vahvistivat apostolien julistuksen. Uskon Pyhän Hengen toimivan samalla tavalla yhä vieläkin. Jos me pidämme kiinni Raamatusta Jumalan inspiroituna ja erehtymättömänä sanana ja korotamme julkistuksemme keskipisteeksi Jeesuksen, Pyhä Henki jakaa armolahjojaan seurakunnan rakentamiseksi ja vahvistaa julistetun sanan.
Jos me vesitämme pyhät kirjoitukset, riisumme Raamatun ihmeistä ja nostamme ihmisen kaiken mitaksi ja keskipisteeksi, uskosta tulee uskonnollisuutta ja Jeesuksen seuraamisesta Hengetöntä kulttuurikristillisyyttä. Sellaiseen puheeseen Jeesusta kirkastava Pyhä Henki ei voi sitoutua. Sellaisessa janoisten huulille nostetussa tyhjässä maljassa ei ole mitään vahvistettavaa.
