Matkailijoiden ryhmälle oli järjestetty vierailu norsuja kasvattavalle farmille. Sillä myös käytettiin norsuja apuna raskaissa töissä. Kierroksen aikana mies näki ison norsun seisomassa paahtavalta auringolta suojaavan suuren puun alla. Mies katseli ihaillen eläimen valtavaa kokoa. Pari kuvaa norsusta otettuaan mies jatkoi matkaansa.
Äkkiä hän pysähtyi. Jokin asia oli jäänyt häntä vaivaamaan. Mies palasi kiireisin askelin takaisin norsun luo. Toden totta, tuo suunnattoman iso ja vahva eläin oli sidottu pieneen paaluun kovin heikolta näyttävällä köydellä. Norsu olisi niin halutessaan voinut minä hetkenä tahansa katkaista ohuen köyden. Miksi norsu ei kuitenkaan tehnyt niin? Miksi se vain seisoi kiltisti paikoillaan?
Turisteja opastanut norsujen kasvattaja huomasi miehen hämmästyksen. Saatuaan kuulla syyn hän paljasti miehelle ohuen köyden salaisuuden:
”Kun norsut ovat vielä pieniä, me sidomme ne paikoilleen käyttämällä juuri tuollaista köyttä. Silloin ohutkin köysi riittää pitämään norsun paikoillaan. Eläimen kasvaessa me käytämme sen sitomiseen jatkuvasti samaa köyttä. Kun norsu on tullut suureksi ja vahvaksi, se on tottunut köyteen. Se uskoo, että köysi pystyy edelleen estämään sitä karkaamasta. Se on asiasta niin vakuuttunut, ettei edes yritä paeta”, opas kertoi.
Mies oli kuulemastaan hämmästynyt. Suunnattoman suuri norsu pystyi vaivattomasti nostamaan kärsällään isoja tukkeja. Se olisi voinut minä hetkenä tahansa katkaista köyden ja astella vapauteen. Se ei kuitenkaan tehnyt niin, koska uskoi, että köysi oli edelleen sitä vahvempi.
Siitä lähtien, kun Aatami ja Eeva rikkoivat Paratiisissa Jumalan käskyt syömällä kielletyn puun hedelmää, ihmisen suku on ollut syntiin sidottuna. Eivät edes hurskaimmatkaan kilvoittelijat tai erämaan luoliin synnin houkutuksia paenneet pyhimykset ole päässeet siitä siteestä vapaaksi.
Meidän tilanteemme on siis huonompi kuin paluun sidotun elefantin. Se olisi päässyt vapaaksi, jos olisi vain ymmärtänyt yrittää. Me emme kykene samaan. Vaikka me miten pyristelisimme syntiä vastaan, me emme kykene siitä vapautumaan. Ilman apua me olemme tiukasti kiinni synnin siteissä
Johanneksen evankeliumin 8. luvun jakeissa 34-36 Jeesus kertoo meidän tilanteemme:
"Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.” (Joh.8:34-36 KR92)
Jeesuksen sanojen pohjalta Paavali julistaa Rooman seurakunnalle, millaisessa tilanteessa jokainen ihminen elää ja mikä on ainoa tapa päästä synnin orjuudesta vapaaksi:
”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi.” (Room.3:23-24 KR92)
Synnin orja pääsee Jeesuksen ansiosta vapaaksi. Kaikki näyttäisi siis olevan hyvin. Mutta miksi Paavali siitä huolimatta kirjoittaa samassa Roomalaiskirjeessä hieman myöhemmin:
”Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.” (Room.7:21 KR92)
Onko tuon epätoivoisen parkaisun kirjoittanut Paavali Jeesuksen synnin orjuudesta vapauttama, vai rimpuileeko hän edelleen epätoivoisena synnin kahleissa?
Selitys löytyy Heprealaiskirjeen 12. luvun 1. jakeesta:
”Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme.” (Hepr.12:1)
Jeesus kukisti Golgatan ristillä synnin ja kuoleman täydellisesti. Lopullinen välien selvittely synnin ja kuoleman kanssa tapahtuu kuitenkin vasta aikojen lopussa viimeisellä tuomiolla. Siihen saakka Jeesukseen turvautuvat ovat samaan aikaan vapaaksi lunastettuja ja syntisiä. Me elämme jokaisen päivämme armon varassa.
Sota on kyllä jo voitettu, mutta taistelu jatkuu. Siksi jokainen Jeesusta seuraava joutuu kamppailemaan sisällään vaanivaa syntiä ja pahuutta vastaan, ettei se kietoutuisi meihin, kuten Heprealaiskirjeen kirjoittaja asian ilmaisee. Tänäänkin jokaisella Jeesuksen seuraajalla on vielä kesken kilpailu, jota kutsutaan kilvoitteluksi. Siinä kannattaa panna pois kaikki, mikä painaa ja häiritsee taisteluamme. Kaikki se, mikä voi jopa saada meidät keskeyttämään kilpailemisemme.
Sinnikkäästi juosten ja katse kiinnitettynä Jeesukseen me pääsemme varmasti perille. Hän on meidät synnin orjuudesta vapauttanut ja verellään omikseen ostanut. Hän on myös luvannut olla kanssamme esirukoilijanamme ja auttajanamme joka päivä aina taivaan kotiin saakka.
Siunausta päivääsi, ystäväni!