Noinko se meni? Eduskunta sääti lain, jonka kanssa kirkolla ei ollut mitään tekemistä. Kirkko vain joutui ilman syytä jonkinlaiseksi sijaiskärsijäksi.
Mistä moinen tulkinta nousee? Onko nyt tosiaan tarkoituksena syyllistää kirkosta eronneet, vai pyritäänkö tosiasiat kieltämään työntämällä ymmärryksen pää hurskastelun pensaaseen?
Suosituin tapa peittää syyllisyys on syyttää muita
Suosituin tapa kiertää todellinen asia on ollut hämmästellä ja jopa paheksua sitä, että ihmiset eroavat kirkosta. Sanotaan heidän tehneen päätöksensä löyhin ja virheellisin perustein. Pahoitellaan sitä, että kun valtiosta ei voida erota, niin ihmiset eroavat kiukunpuuskassaan kirkosta.
Tilanteen olisi voinut kohdata myös avoimesti ja rehellisesti. Nyt jälkikäteen esille tulleet piispat ja papit olisivat voineet myöntää, että useimmat eroon päätyneet ilmoittivat ratkaisunsa syyksi arkkipiispa Kari Mäkisen kananotot. Hänen ennen ja jälkeen eduskunnan äänestyksen antamansa lausunnot ja julkinen iloitseminen äänestystuloksesta olivat useimmille se viimeinen pisara.
Valtava määrä kirkon jäseniä ilmaisi eroamisellaan näkemyksensä arkkipiispan menettelystä. Myöhemmin arvostelijoiden joukkoon on liittynyt myös median ja viestinnän asiantuntijoita. Jopa äänestystuloksen kannalla olevien joukosta on ennätetty todeta arkkipiispan toimineen väärin. Hänen aktiiviset ja kirkon virallisen kannan vastaiset kannanottonsa vaikuttivat vahvasti äänestystulokseen.
Kirkko sukupuolineutraalin avioliittolain kätilönä
Arkkipiispa Kari Mäkisen ja Helsingin piispan Irja Askolan toimet ja kannanotot ovat olleet selkeästi ristiriidassa kirkon päätösten kanssa. Molempien toiminnalla on ollut suuri merkitys mielipiteiden muokkauksessa sukupuolineutraalin avioliittolain taakse. Mikään liikeyritys ei moista työnantajan päätösten vastaista toimintaa kauaa katselisi, vaan vapauttaisi heidät tehtävistään.
Tohtisin mennä vielä pitemmälle. Voidaan jopa sano, että on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ansiota, että meille on nyt tulossa sukupuolineutraali avioliittolaki. Jos kirkko olisi edes päättäjiensä tasolla pitänyt kiinni omasta virallisesta kannastaan ja tuonut sen ennalta selkeästi esille, äänestyksen tulos olisi ollut toinen. Jos Mikkelin hiippakunnan Seppo Häkkisen ja Kuopion hiippakunnan Jari Jolkkosen lisäksi myös muut piispat olisivat jo ennen äänestystä toimineet virkansa velvoittamalla tavalla, eduskunnan äänestystuloksen luvut 105 – 92 olisivat olleet vähintään toisessa järjestyksessä.
Mauton suola saa äänestämään jaloilla
Jos joku tähän kiirehtii sanomaan, ettei kirkon pidä sotkeutua politiikkaan, niin oletan asianomaisen poistaneen Raamatustaan Jeesuksen sanat:
"Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.” (Matteus 5:13).
Nyt tuo Jeesuksen mainitsema tallaaminen on toteutettu eroamalla makunsa menettäneestä laitoksesta, joka ei enää pidä arvossa edustamiaan arvoja.
Myös hiljaa oleminen on kannanotto
Joku toinen ehkä sanoo, ettei piispoja ja pappeja voi syyttää tuloksesta vain siksi, että he olivat ennen äänestystä käydyn keskustelun aikana hiljaa. He vain antoivat yhteiskunnan rattaiden pyöriä omalla tavallaan. Näin ajattelevia kehottaisin lukemaan esimerkiksi nämä Jeesuksen sanat:
”Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” (Matteus 225:45).
Vaikenemisella eli valon piilottamisella vakan alle (Matteus 5:14-16) on aina ollut vakavia seurauksia. Varoittavana esimerkki tästä on Saksan kirkon nöyristely Hitlerin edessä. Jälkikäteen esitetty pahoittelu tai pitkät ja vaikeaselkoiset selitykset eivät vapauttaneet saksalaisia vastuusta eivätkä tee sitä Suomessakaan.
Tutkittua tietoa ajan merkeistä
kirjoitin, miten kirkon oman tutkimuskeskuksen keräämät tiedot ovat jo vuosien ajan kertoneet, mihin Suomen kansa on menossa. Usko kirkon opettamaan Jumalaan on romahtanut varsinkin nuorten aikuisten kohdalla niin alas, että puheet kristitystä maasta on pian syytä unohtaa.
On olemassa myös muuta tutkittua tietoa, joka kertoo karuja asioita kirkon tulevaisuudesta. Samalla nuokin tilastot kertovat, miksi kirkosta eroamisen herkkyys on niin suuri.
Useimpien jäsentensä mielestä kirkolla on vain vähän tai tuskin lainkaan merkitystä heidän elämänsä kannalta. Samaa kertovat kertoa seurakuntavaalien äänestysprosentit, jotka ovat seurakuntaan katsomatta hävettävän alhaisia. Neljä vuotta sitten äänestysprosentti oli 17 %. Nyt se oli enää vain 15,6 %. Helsingissä prosenttiluvuksi jäi ainoastaan 10,8%
Vakava demokratiavaje?
Jos valtiollisissa vaaleissa äänestysprosentti jää jossain maassa alle neljänkymmenen, niin monet tutkijat puhuvat jo vakavasta demokratiavajeesta.
Alhaiset äänestysprosentit tarkoittavat yksinkertaisesti sitä, että käytännössä pieni vähemmistö käyttää suurta valtaa. Esimerkiksi Helsingissä 10,8 prosenttia seurakuntien jäsenistä voi päättää myös 89,1 prosentin puolesta kenelle lähetysrahoja jaetaan ja kenelle ei. Tai minkälaisia aatteita ja parisuhdemuotoja tuetaan ja millaisia ei. Tai panostetaanko tämän uuspakanallisen maan evankeliointiin vai pelkkään rakkauden ylistykseen jne.
Eikä tuon pienen vallankäyttäjien joukon vaikutus rajoitu vain neuvostoihin ja valtuustoihin. He päättävät myös siitä, millainen on seuraava kirkolliskokous. Se on sitten se paikka, missä tehdään kaikki suuret koko kirkkoa ja sen opintulkintaa koskevat päätökset.