Taitava metsästäjä

Kaksi miestä oli metsästämässä. Toinen heistä oli korkeaan ikään ehtinyt harras kristitty, joka alituisesti valitteli heikkouttaan. Hän sanoi paholaisen olevan jatkuvasti houkutuksineen hänen kimpussaan. Tuo viekoitteleva käärme oli kuulemma koko ajan viettelemässä häntä synteihin ja lankeemuksiin.

Toinen, hieman nuorempi mies oli metsästysreissuilla joutunut usein kuuntelemaan vanhan miehen huokailua. Aikansa taas kuunneltuaan hän tokaisi: ”Mistähän se oikein johtuu, ettei minulla ole tuolllaisia vaikeuksia? Voin elää ihan vapaasti niin kuin haluan. Minusta ei tunnu lainkaan siltä, että joku paholainen olisi kimpussani tai joutuisin koko ajan kamppailemaan kiusausten kanssa.”

Vanhempi mies katsoi toveriaan hetken vakavana. Sitten hän alkoi hymyillä ja kysyi: ”Kun olemme ampuneet lintuja, niin lähetätkö koiran hakemaan ensin ne linnut, jotka ovat kuolleet vai ne, jotka yrittävät haavoittuneina päästä karkuun?”

”Käsken tietysti koiran etsiä ensin haavoittuneet”, nuorempi mies vastasi epäröimättä.

”Samalla tavalla paholainenkin toimii”, vanhempi mies sanoi. ”Se jättää rauhaan ne, jotka nauttivat täysin rinnoin tämän maailman iloista ja näyttävät jo kuolleen synteihinsä. Nehän ovat paholaiselle jo aika varmaa saalista”, vanha mies sanoi.

”Paholainen käy sen sijaan niiden kimppuun, jotka ovat pääsemässä irti sen kynsistä. Ja aivan erityisen ärhäkästi paholainen vainoaa niitä, jotka kertovat toisille Jeesuksesta. Paholainen ei halua, että ihmiset saavat tietää, että he voivat Jeesuksen avulla pelastua paholaisen ja kuoleman vallasta”, vanha mies päätti opetuksensa.

Kaikki ihmiset ovat samalla tavalla alttiita sairauksille, taloudellisille vaikeuksille ja vastoinkäymisille kuin ne, jotka ovat hylänneet Jumalan kutsun. Usko Jeesuksen ei ole turvatakuu, joka suojelee ongelmilta.

Eräs ero näillä kahdella ryhmällä silti on. Sellaista, joka haluaa seurata Jeesusta ja on saanut herkän omantunnon, kiusataan uutterasti houkutuksilla ja lankeamisilla. Siksi jo alkuseurakunnan kristittyjä varoitetaan ensimmäisessä Pietarin kirjeessä näin:

 

”Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.” (1 Piet.5:8)

Minulta on joskus kysytty, miksi Pyhä Henki vei Jeesuksen autiomaahan saatanan kiusattavaksi? Eikö opettajaksi, puolustajaksi ja rohkaisijaksi sanotun Pyhän Hengen tehtävänä ole kirkastaa Jeesusta? Voisiko Pyhä Henki kenties olla viemässä myös meitä kiusausten keskelle?

Jälkimmäiseen kysymykseen meille antaa vastauksen Jeesuksen veli Jaakob kirjeensä 1. luvun jakeissa 13 ja 14:

”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee.” (Jaak.1:13-14)

Selityksen sille, miksi Pyhä Henki vei Jeesuksen autiomaahan kiusattavaksi, me löydämme Heprea-laiskirjeen 4. luvun jakeesta 15:

”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin.” (Hep.4:15).

Jeesus ei langennut kiusauksiin. Samaa ei kukaan meistä voi sanoa itsestään.

Ellei Jeesus olisi voittanut kiusauksia, me kaikki olisimme jääneet lopullisesti synnin ja kuoleman omiksi. Samalla kun Jeesus voitti kiusaukset, hän osoitti oikean tavan taistella kiusauksia vastaan.

Jeesus ei lähtenyt kohtaamaan Paholaista yksinään. Hän lähti sinne Pyhä Henki oppaanaan ja apunaan. Meidän pitää tehdä samoin. Ilman Pyhän Hengen apua me olemme paholaiselle helppoja saaliita.

”Minä itse!” sanoo jo parivuotias, kun aikuinen yrittää häntä auttaa. Tuo ”Ei tartte auttaa” on meissä sitkeästi kiinni vielä aikuisinakin. Siksi Paavali kirjoitti tiukat sanat:

”Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin?” (Gal.3:3)

 

Kiusauksia vastaan taistellessaan Jeesus turvautui Jumalan sanaan. Jeesus ei ryhtynyt käymään uskontojen välistä keskustelua tai filosofista väittelyä. Hän tukeutui Raamatuun. Meidän kannattaa tehdä samoin, uskoa siihen mitä Raamatusta luemme.

Mutta mistä tiedämme, milloin kyseessä on kiusaus ja mitkä asiat ovat syntiä?

Eräs julistaja kehotti kiusaukseen joutunutta kysymään itseltään, onko asia sellainen, jonka hän haluaisit salata muilta, mielellään jopa Jumalalta? Onko asia sellainen, että se ei nouse rakkaudesta, rakentavista valinnoista eikä Raamatusta? Jos näin on, asia on syytä jättää sikseen.

Hyvistä aikomuksistamme huolimatta me sorrumme usein kiusauksiin. Kun niin on käynyt, me saamme turvautua Efesolaiskirjeen 1. luvun 7. jakeen lupaukseen:

”Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto.”  (Ef.1:7)

Jeesus, joka on kiusaukset voittanut, on Golgatan ristillä lunastanut meidät vapaiksi synnin ja kuoleman kahleista.

Siunausta päivääsi ja koko elämääsi, rakas ystäväni!