”En tiedä, mikä teidän kohtalonne tulee olemaan, mutta yhden asian tiedän; ainoat teistä, jotka tulevat saavuttamaan aidon onnen, ovat ne, jotka ovat etsineet kykyä palvella toisia ja löytäneet sen.” Näinkö se oikeasti menee?
Sanat ovat Albert Schweitzerin (1875-1965). Hän työskenteli suuren osan elämästään Afrikassa Lambarenessa, nykyisen alueella. Yhdessä vaimonsa kanssa hän pyöritti pienen lähetysaseman sairaalaa, hoitaen spitaalisia ja unitaudin vaivaamia.
Schweitzer oli kolminkertainen tohtori (teologia, lääketiede ja humanistinen), tuottelias kirjailija ja taitava urkuri. Hänen teologiansa, joka sijoittui jonnekin teismin ja panteismin väliin, herätti arvostelua kirkon piirissä. Schweitzerin teologisten mielipiteiden takia kirkko kielsi häntä toimimasta lähetyssaarnaajana.
Schweitzer kyseenalaisti Jeesuksen pyhyyden, hänen ihmetekonsa ja ylösnousemuksensa. Hän siis edusti sitä, mitä me kutsumme liberaaliteologiaksi. Schweitzerin eläessä keskusteltiin siitä, voidaanko häntä tuollaisten näkemysten takia ylipäätään pitää kristittynä. Meidän aikanamme kirkoista löytyy pappienkin joukosta paljon tuollaisia albertschweitzereita ilman, että piispat, joiden tulisi vaalia kirkkojen opillista puhtautta, nostavat varoittavasti edes pikkusormeaan.
Schweitzerin kohdalla kompastuskiveksi taisi muodostua hänen lahjakkuutensa, viisautensa ja etevyytensä. Jeesus jäi hänelle vain viisaaksi opettajaksi ja esimerkilliseksi ihmiseksi, jonka korkealle asettamia eettisiä vaatimuksia Schweitzer toki halusi henkilökohtaisessa elämässään seurata. Ihmisviisaus ja humanismi sokaisivat syrjäyttäen uskon ja Jumalan sanaan luottamisen.
Siitä, miten hyvin Schweitzer Jeesuksen esimerkin seuraamisessa onnistui vaikkapa rakkauden kaksoiskäskyn kohdalla, kertoo jotain hänen kolonialisteille tyypillinen ylenkatsova lausahduksensa: "Afrikkalainen on totísesti minun veljeni, mutta pikkuveljeni". Itsenäistymässä olevien Afrikan valtioiden johtajat reagoivat tähän pyytämällä, ettei lähetyskentille lähetettäisi enempää albertschweitzereita.
Jeesus antoi sanoillaan ja esimerkillään meille toisenlaiset ohjeet:
”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näitä suurempaa käskyä ei ole." (Mark.12:30-31)
” joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." (Matt.26:22-28)
Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Me palvelemme kiitollisina siitä, että Jeesus on kuollut ristillä syntiemme sovitukseksi. Vain tälle perustalle aito onni voi elämässämme perustua.
Vaikka meillä ei olisi Schweitzerin älykkyyttä, lahjoja ja oppineisuutta, me voimme ja saamme ilman Schweitzerin mainitsemia erityisiä kykyjä palvella lähimmäisissämme Häntä, joka on antanut ja kantanut kaiken heidän ja meidän puolesta. Onpa Hän myös sovittanut nekin epäonnistumisemme, joihin me jokainen jatkuvasti törmäämme edellä mainitun rakkauden kaksoiskäskyn kohdalla. "Joka aamu on armo uus", vakuutetaan laulussa. Armosta me saamme kompasteltuamme nousta yhä uudelleen ylös ja aloittaa alusta!