Laiva oli merellä kovassa myrskyssä. Aallot vyöryivät korkeina ja pärskeet löivät kannelle. Matkustajat olivat peloissaan. Monet olivat myös merisairaita. Peloissaan matkustajat kyyristelivät omissa oloissaan. Jotkut tuijottivat kauhun vallassa merta. Toiset rukoilivat. Monet kiroilivat huonoa tuuriaan, kun olivat ostaneet lipun juuri tälle päivälle ja tähän laivaan.
Laivassa oli kuitenkin yksi rauhallinen matkustaja. Hän oli pieni poika, joka käveli ilman huolen häivää kalpeiden ja huonovointisten matkustajien joukossa. Viimein joku matkustajista kysyi, miten poika saattoi olla noin rauhallinen ja huoleton, vaikka laiva oli joutunut hirveän myrskyn keskelle.
Pojan kasvoille levisi aurinkoinen hymy, kun hän vastasi: ”Eihän meillä ole mitään hätää. On ihan turhaa pelätä, sillä tämän laivan kapteeni on minun isäni!”
Muistan lapsuudessa, miten hengellisten tilaisuuksien jälkeen monet erotessaan toivottelivat toisilleen: ”Isän haltuun!” Toisinaan toivotus oli muodossa: ”Isän käteen!” Samoja toivotuksia näin usein vanhempieni saamien ja lähettämien kirjeiden lopussa.
Nykyään tuollaisia tervehdyksiä kuulee ja näkee erittäin harvoin. Meistä on tullut ”Heippa!” ja ”Nähdään!” tai ”Pärjäillään!” tervehdysten huutelijoita. Kaiken aineellisen hyvinvoinnin keskellä meistä on tullut maailman onnellisemmaksi tituleerattu kansa, jonka kansantautina on masennus, ja jonka nuoriso joutuu jonottamaan hoitoon päästäkseen etsiessään apua mielenterveysongelmiinsa.
Meidän suurimpia ongelmiamme on turvattomuus. Kansamme, jonka turvana on ollut kriisien ja sotien aikana kaikkivaltias Jumala, repii nyt somen keskustelupalstoilla yhtenäisyyttään riekaleiksi. Lapset, joille ennen luettiin kertomuksia suojelusenkeleistä ja lapsia rakastavasta taivaan Isästä, oppivat nykyään pienestä pitäen pelkäämään ilmastomuutosta, koulukiusaamista, väkivaltaa ja vanhempiensa holtitonta elämää.
Emmekä me vanhemmatkaan tunne olevamme turvassa. Yhä useampi on vaihtanut Jumalan tämän maailman profeettoihin, jotka tarjoilevat auliisti salaliittoteorioita. Paratiisin käärmeen viekkaudella he kyseenalaistavat Raamatun sanan sekä lääkärien ja päättäjiemme luotettavuuden.
Sitä saa mitä tilaa. Kun Israelin kansa käänsi selkänsä Jumalalle, seuraukset olivat hirveitä. Miksi Jumala kohtelisi meitä ja kansaamme toisin, ellemme tee parannusta ja palaa hänen luokseen?
Jeesus tarjoaa meille Johanneksen evankeliumin 10. luvun jakeessa 29 turvallisen tien:
”Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä.” (Joh.10:29)
Jos turvanamme on hän, joka ”on suurempi kuin kukaan muu”, niin kuka tai mikä voisi meidät hänen kädestään riistää. ”Tuska vai ahdistus, vaino vai nälkä, alastomuus, vaara vai miekka?” (Room.8:35 KR33/38)
Tällaisia Paavalikin kyseli Roomalaiskirjeensä 8. luvussa. Pari jaetta myöhemmin hän antoi myös vastauksen:
”Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room.8:38-39 KR92)
Miten olisi, ystävät, jospa me jokainen ryhtyisimme levittämään kansamme keskuuteen pelon ja turvattomuuden sijasta rohkeutta ja rauhaa. Otetaan jälleen käyttöön eri seurakunnissa ja herätysliikkeissä hieman poikkeavia muotoja saaneet tervehdykset ”Isän haltuun!”, ”Isän käteen!” Jumalan rauhaa!” Ja jos ne tuntuvat jotenkin turhan juhlallisilta ja vanhanaikaisilta, niin otetaan avuksi useimmille tuttu laulu:
”Jumalan kämmenellä
ei pelkää lintunen,
Jumalan kämmenellä
ei pelkää ihminen.
Kaikille tilaa riittää,
kaikille paikkoja on.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.”
(Virsi 499, 1. säkeistö)
Ryhdytään toivottamaan toisiamme tavatessamme ja erotessamme reippaasti ja silmiin katsoen: ”Jumalan kämmenelle!” Ja ellemme ole varmoja siitä, ymmärtääkö kohtaamamme henkilö tuon toivotuksen syvällisen sisällön, niin ainahan me voimme kenelle tahansa toivottaa Jumalan siunausta!
Rohkeutta ja luottamusta päivääsi, rakas ystäväni!