Toivo löytyy myös pelon ja masennuksen keskelle
Oletko huomannut, että valtava joukko ihmisiä elää nykyään hiljaisessa epätoivossa? Masennuksesta on tullut kansantauti. Varsinkin alle 35-vuotiainen eläkekustannukset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Työterveyslaitoksen mukaan suurimpana syynä tähän on etenkin nuorten naisten kohdalla masennus.
Toivon puuttuminen on vakava asia. Toivon mukana katoaa elämän tarkoitus, itsekunnioitus ja halu ponnistella eteenpäin. Ilman toivoa ja elämän tarkoitusta me jokainen olemme tuuliajolla, eksyksissä ja hukassa.
Toivoa ja elämän tarkoitusta etsitään monenlaisista suunnista. Joillekin elämän tarkoituksena näyttäisi olevan ”syödä, juoda ja iloita”. Toisten elämän keskeisenä tavoitteena voi olla ”ansaittava rahaa niin paljon kuin mahdollista”. Moni on myös yrittänyt rakentaa itselleen uskonnosta turvaverkkoa epäonnistumisien ja sairauksien torjumiseksi.
Riippumatta siitä, millaiset onnen ja toivon tikapuut olemme itse rakentaneet, huomaamme pian, että useimmiten olosuhteet tekevät aikeemme tyhjiksi.
Syömiselle, juomiselle ja iloitsemiselle omistautuneet saavat pian ruuansulatusvaivoja, menettävät terveytensä, eivät enää ole iloisia.
Rahan hankkimisesta innostuneet eivät koskaan saa rahaa tarpeeksi tai joutuvat vararikkoon.
Uskontoon turvautunut saattaa huomata kuten israelilaiset, ettei Jumalan kanssa olekaan kovin helppoa elää. Hän tuntuu usein olevan anomuksillemme suhteen kovin välinpitämätön tai kuuro.
Mitä me tällaisessa tilanteessa tapaamme tehdä? Me yritämme muuttaa olosuhteita:
Syömiselle omistautuneet kokeilevat ruuansulatusta helpottavia valmisteita, terveysklinikoita tai kirurgiaa.
Rahaa ahnehtivat yrittävät muuttaa tai rikkoa sääntöjä niitä korvatakseen menetyksensä.
Uskonnollisuuden kainalosauvoihin turvautuneet joko menettävät uskonsa tai yrittävät muokata itselleen mieluisamman jumalan. Israelilaisten tavoin he tekevät itselleen kultaisen sonnin, eri suunnista haalituista aineksista tuunatun jumalan jonka kanssa on helpompi tulla toimeen. Idän uskonnot, yleinen mielipide, humanismi ja Raamatun vesittävä liberaaliteologia tulevat tässä mielellään avuksi.
Mutta kuten masentuneiden tilastot osoittavat, olosuhteet ovat ankaria ja voittavat lopulta tällaisiin konsteihin turvautuneet. Niinpä he kaikkea kokeiltuaan ja yhtä monta kertaa petyttyään tyytyvät osaansa ja jatkavat elämää hiljaisessa epätoivossa.
On kuitenkin olemassa tie, jolla kaiken kaaoksen, toivottomuuden ja rikkinäisyyden keskelle on löydettävissä tulevaisuus ja toivo.
Jos alamme nähdä elämämme matkana Kristuksen kanssa Jumalan luo, silloin turhauttava epätoivon matka alkaa muuttua. Olosuhteet pysyvät samoina, mutta me tulkitsemme ne eri tavalla. Nyt me näemme ne meitä säälivän Jumalan huomautuksina, joilla hän vaatii meitä muuttamaan matkamme suuntaa. Perinteisesti tätä suhtautumisen muutosta on kutsuttu katumukseksi ja parannuksen tekemiseksi.
Me kaikki varmasti odotamme, että Jumala puhuu näiden Turun kesäjuhlan päivien aikana juuri meille. Eikä vain yleisesti tai hienoin teologisin sanakääntein vaan aivan henkilökohtaisesti ja suoraan sydämelle. Mutta entä silloin, kun Jumala tuntuu kaikista rukouksista huolimatta olevan kaukana? Mitä tehdä, kun rukous kuihtuu jo huulille ja pyynnöt kaikuvat tyhjille seinille?
Olin vaimoni Kaijan kanssa pari päivää sitten kesämökillämme Sastamalassa. Luin Pete Greigin kirjaa ”Jumala äänettömällä”. Hienossa, syvällisessä ja rohkaisevassa kirjassaan Pete Greig rakentaa toivon siltaa juuri niihin hetkiin, jolloin Jumala tuntuu olevan kovin kaukana, rukoukset tuntuvat kaikuvan tyhjyyteen ja hellittämättömätkin pyynnöt näyttävät jäävän vaille vastausta.
Kirjassa tuli vastaani vanha rabbiinikertomus, jolla hasidijuutalaiset mestarit selittävät, miksi Jumala tuntuu joskus olevan kovin kaukana, ikään kuin äänettömällä. Näin tuo tarina kuuluu:
”Eräällä kuninkaalla oli kaksi poikaa. Kumpikin pojista tulee hakemaan lahjaa kuninkaan pöydästä. Ensimmäinen poika ilmestyy isän ovelle, ja heti kun hänet huomataan, hänen pyyntönsä täytetään. Isä pitää tätä poikaa vähäarvoisena ja kiusaantuu hänen läsnäolostaan. Niinpä kuningas määrää, että lahja viedään pojalle ovelle, ettei tämän tarvitse tulla pöydän luo.
Sitten paikalle tulee kuninkaalle rakas poika. Isä ilahtuu suuresti poikansa saapuessa eikä halua pojan lähtevän pian pois. Sen vuoksi kuningas viivyttää pojan pyyntöjen täyttämistä ja toivoo, että poika sen vuoksi tulee hänen lähelleen. Poika tulee pyyntöineen yhä lähemmäs ja tuntee isän rakkauden niin syvästi, ettei lopuksi epäröi ojentaa omaa kättään kohti kuninkaan pöytää.”
Luettuani kertomuksen jäin miettimään sen syvällistä sanomaa. Tarina kertoo hienolla tavalla, miten Jumala haluaa vetää lähelleen erityisesti kaikki toivonsa menettäneet, rukousvastauksia turhaan odottaneet sekä elämän kolhimat ja pettämät. Erityisen rakkaita hänelle ovat ne, jotka eivät ole rukouspalvelussa parantuneet, ja näyttävät siksi unohdetuilta.
Siinä istuessani ja lukemaani sulatellessani tapahtui jotain aivan odottamatonta. Minulle tuli äkkiä voimakas tunne siitä, että minun on siitä paikasta kerrottava lukemani tarina Pirkko Jalovaaralle, joka rukouspalvelussa kohtaa valtavat määrät sekä rukousvastauksia saavia että niitä ilman jääviä.
Lähetin saman tien vanhan hasidijuutalaisten tekstin Pirkolle sähköpostissa. Vain paria minuuttia myöhemmin ruutuuni ilmestyi Pirkon vastaus:
Hei Reijo,
Merkillistä: Juuri tänään otin tuon saman hasidijuutalaisen kertomuksen lainauksena seuraavaan Rukousystävä-lehteemme.
Merkillistä: Juuri tänään!
Samaan aikaan kun lähetit tekstin, juuri samaan aikaan kirjoitin sen Rukousystäväämme!
Merkillistä!
Vielä samaan aikaan!
Pyhä Henki meitä johdattaa!
Jokainen voi miettiä, miten suuri on todennäköisyys, että noin tapahtuu. Kaikista mahdollisista kirjoista, kaikista mahdollisista henkilöistä, kaikkina mahdollisina hetkinä ja juuri tuolta sivulta ja täsmälleen samalla hetkellä. Tällaisen ”sattuman” rinnalla päävoiton saaminen lotossa alkaa vaikuttaa pikku jutulta.
Kun pohdin Pirkon kanssa tapahtunutta, meistä molemmista alkoi tuntua, että me olimme saaneet yhdessä jakaa pyhitetyn, Pyhän Hengen valmistaman ja meidän molempien uskoa rohkaisseen hetken. Jumalalla oli meille ja meidän kauttamme myös monille muille, muun muassa juuri sinulle, tärkeää kerrottavaa. Hän haluaa meidän luottavan hänen rakkauteensa silloinkin, kun hän tarinan kuninkaan tavoin tuntuu olevan etäällä, ikään kuin äänettömällä.
Hengen uudistus kirkossamme yhdistyksen säännöissä on määritelty, miksi yhdistys on olemassa. Kesäjuhlan käsiohjelman kolmannella sivulla on tästä tiivistelmä. Haluan nyt avata sinulle muutamaa siinä mainituista kohdista, sillä niiden perustana on kesäjuhlamme tunnus ”Toivoa on Kristuksessa”.
Hengen uudistus kirkossamme on olemassa siksi, että se haluaa rohkaista Suomen evankelisluterilaista kirkkoa seurakuntineen sekä kirkon piirissä toimivia herätysliikkeitä ja yhdistyksiä jatkuvaan hengelliseen uudistumiseen ja Raamatun opetuksiin sitoutumiseen.
Me haluamme rohkaista sinua luottamaan enemmän Jumalaan kuin omiin mahdollisuuksiisi.
Me haluamme rohkaista sinua horjumatta uskomaan Raamatun sanaan rakastavasta Jumalasta, joka antoi ainoan Poikansa kuolemaan ristille, että sinä ja minä ja me kaikki voisimme saada synnit anteeksi sekä iankaikkisen elämän.
Me haluamme rohkaista sinua hakeutumaan yhä lähemmäksi Vapahtajaamme Jeesusta riippumatta siitä, miltä tuntuu tai millaisia ihmeitä taivaallinen Isä sinun elämääsi antaa tai on antamatta.
Hengen uudistus kirkossamme on olemassa myös siksi, että se haluaa korostaa Pyhän Hengen, armolahjojen, rukouksen ja yhteyden merkitystä kristillisten kirkkojen, yhteisöjen ja yksityisten kristittyjen elämässä.
Sen lisäksi, että meillä on rakastava Isä ja ristillä syntimme sovittanut Vapahtaja, meillä on myös eläväksi tekevä, lohduttava, auttava ja uudistava Pyhä Henki, joka ei voi sitoa ihmisviisauden, oppituolien eikä yleisen mielipiteen kaltereiden taakse. Hän toimii milloin tahtoo, miten tahtoo ja kenen kohdalla tahtoo. Hän haluaa rohkaista, opettaa, varustaa, eheyttää ja parantaa sekä opastaa yhä lähemmäksi kaiken toivon lähdettä Kristusta.
Kolmas Hengen uudistus kirkossamme yhdistyksemme keskeisistä tavoitteista on halu toimia seurakunnissa kirkon jäsenten seurakuntayhteyden vahvistamiseksi sekä eri kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen ja niiden jäsenten välisen elävän yhteyden toteutumiseksi.
Vielä muutama vuosikymmen sitten kirkkomme oli herätysliikkeistään huolimatta hyvin yhtenäinen. Tässä mielessä voitiin hyvin puhua kansankirkosta.
Tänään tilanne on aivan toinen. Viimeksi käytyjen piispanvaalien yhteydessä julkisuuteen nousi kaksi perin erilaista kirkkoa, joiden suhtautuminen uskon peruskysymyksiin tuntuu loittonevan toisistaan kiihtyvällä vauhdilla. Alkaa näyttää siltä, että kirkkoa pitävät koossa enää vain verotusoikeus ja hallinnolliset rakenteet. Kirkon sisälle on syntymässä kaksi tyystin eri tavoin ajattelevaa kirkkoa.
Toisen kirkon saarnatuolista voidaan esimerkiksi opettaa uskontunnustuksen olevan lähinnä vain runoutta, johon ei tarvitse suhtautua vakavasti. Jeesuksen neitseestäsyntyminen saatetaan leimata aikansa eläneeksi legendaksi piittaamatta siitä, että samalla häneltä riisutaan jumaluus, turhennetaan sovitus ja sen tarve sekä ymmärretään hänen kuolleista nousemisensa lähinnä vertauskuvalliseksi. Ihmisen järjen ja tieteisuskon vastaisia asioita kun nyt ei vain kerta kaikkiaan voi oikeasti tapahtua!
Toisella puolella kirkkoamme pidetään kiinni Raamatusta Jumalan sanana ja uskon suurimpana auktoriteettina, jota ei sovi noin vain sormeilla ja repostella sanoi yleinen mielipide tai oma korvasyyhy mitä tahansa. Tällä puolella ihminen on edelleen syntinen, parannuksenteko tarpeen ja pelastus iankaikkiselta kadotukselta mahdollinen ainoastaan Jeesuksen ristinkuoleman, sovitustyön ja ylösnousemuksen ansiosta.
Tällaisessa tilanteessa ja näin leveäksi revenneen kuilun yli yhteyden vaaliminen on vaikea, ellei peräti ylivoimainen tehtävä. Pelkillä kirkolliskokouksen päätöksillä, kirkkohallituksen kirjeillä, komiteamietinnöillä tai piispojen julkilausumilla yhteyttä ei voida saada aikaan.
On kuitenkin olemassa tie, joka luo yhteyttä ihmisten, seurakuntien ja jopa kirkkokuntien ja tunnustuskuntien välille. On olemassa tie, jota eivät määritä organisaatiot, hallinnon rakenteet eivätkä perinnäissäännöt tai tiukat opin rakenteet. Se on tiet, jota meille suosittelee kirkon Herra, seurakunnan pää ja meidän jokaisen Vapahtaja Jeesus Kristus. Getsemanen puutarhassa rukoillessaan (Joh.17) hän toisti useaan kertaan hartaan toivomuksensa, että hänen omansa olisivat yhtä, niin kuin hän on yhtä isän kanssa ja Isä hänen kanssaan, että maailma uskoisi.
Tämä yhteys perustuu Jumalan sanaan ja sen kunnioittamiseen. Tähän yhteyteen kutsutaan kaikkia yksin Jeesukseen ja hänen ristinkuolemaansa uskonsa ja toivonsa laittavia.
Tätä kalliisti lunastettujen syntisten yhteyttä Hengen uudistus liike haluaa olla rakentamassa ja vahvistamassa. Tässä pimeässä ja Raamatun ilmoituksen mukaan yhä pimeämmäksi muuttuvassa maailmassa on nostettava kaikkein korkeimmalle, kuin kirkkaaksi majakaksi myrskyävän ja vaarallisia kareja täynnä olevan meren ulapalle ylösnousseen Vapahtajamme tyhjä risti ja kesäjuhlamme tunnus ”Toivoa on Kristuksessa”.
Siinä on kaikki. Se riittää. Sen valon voimaa Paavali kuvaa kirjeessään kolossalaisille (Kol.1:27) sanoen sitä pakanoiden keskellä loistavan kirkkauden salaisuudeksi: ”Kristus teissä, kirkkauden toivo”.
Saarnan jälkeen on yleensä uskontunnustus. Niinpä kutsun nyt teidät kaikki seisaalleen nousten yhtymään alkuseurakunnan lyhyeen ja silti kaiken kertovaan uskontunnustukseen, joka löytyy Paavalin kirjeestä filippiläisille (Fil.2:11): ”Jeesus Kristus on Herra!”
--------------
...ja kirkon seinät raikuivat, kun juhlaväki kajautti alkuseurakunnan kaiken kertovan uskontunnustuksen kolmeen kertaan!
(teksti on Reijon 31.7.2010 Turussa Hengen uudistus kirkossamme ry:n kesäjuhlassa pitämä puheenjohtajan linjapuhe)
