Tunnetko nenässäsi oudon hajun?

Viimein isoisä nousi ylös ja lähti liikkeelle havaitakseen, että myös kaikissa muissa huoneissa oli kummallinen haju. ”Koko talo haisee!” tuhahti isoisä kiukkuisena.  Niinpä hän avasi ulko-oven ja meni pihalle. Sielläkin haisi. Hänen päiväuniensa aikana koko maailma oli saanut tuon saman omituisen hajun!

Meille käy helposti kuin tarinan isoisälle. Lapsuudesta lähtien viiksiimme tarttuu huomaamatta asioita, jotka haisevat ennakkoluuloilta, pelolta tai jopa vihalta. Tuo haju voi myös olla kielteinen asenne tai rujoksi murjottu itsetuntoa. Sitä ”omituista hajua” me sitten haistelemme, menimmepä minne tahansa. Hajuaistimme voi jopa kehittyä niin tarkaksi, että me suorastaan keskitymme tuon epäilyttävän tuoksun tunnistamiseen.

Kasvoin maaseudulla papin perheessä. Kotonamme vieraili usein matkasaarnaajia, julistajia, piirisihteereitä ja pappeja. Aikuisten keskusteluista korviini tarttui jo vaahtosammuttimen mittaisena sana lahkolainen. En ymmärtänyt, mitä se tarkoitti, mutta tapa jolla sana sylkäistiin suusta, kertoi pienelle lapsellekin kaiken oleellisen. Kyseessä oli jotain hyvin arveluttavaa, tuomittavaa ja kartettavaa.

Viiksiini tarttui haju, josta oli vaikea päästä eroon. Vasta aikuisiässä tilanne muuttui. Se, mitä oikean opin korostaminen ja saman herätysliikkeen piirissä liikkuminen oli vahvistanut, paljastui omiin viiksiin tarttuneeksi hajuksi. Kun työni ja erilaisten missioiden yhteydessä pääsin tutustumaan muiden seurakuntien ja tunnustuskuntien kristittyihin, tapahtui ihme. Yhteinen usko Jeesukseen ainoana tienä Jumalan luo tuuletti oudot hajut viiksistä.

Epäluulot vaihtuivat kasvavaksi haluksi tutustua lähemmin toisiin kristittyihin. Tuli tärkeäksi pyrkiä yhdessä heidän kanssaan yhä lähemmäksi Jeesusta. Kun uskon ydin kirkastui, erilaiset tulkinnat, painotukset, traditiot ja hengelliset kulttuurit kääntyivät pelkäksi rikkaudeksi. Herramme lammaslaumaan sopii monenlaisia lampaita.

Lapsuudessa saamani opetus ja evankeliumin selkeä julistus ovat edelleen tallessa. Enää ne eivät rakenna aitoja eivätkä erota Jeesuksen maailmanlaajuisen seurakunnan jäseniä toisistaan. Se, mistä ennen pystytettiin erottavia muureja, on nyt vankka perusta, jolta on turvallista lähestyä muita uskovia.

Paavali kehottaa Timoteusta pitämään kiinni siitä, minkä hän on oppinut, koska tämä tietää, keiltä on sen oppinut. (2 Tim.3:14) Ellei meillä ole omaa taustaa, pohjaa eikä vakaumusta, joudumme helposti kaikenlaisten tuulten viskeltäviksi. Ratkaisu tähän ei kuitenkaan ole eristäytyminen vaan rakkaudessa toisia kohti avautuminen. Rakkaudessa ei ole pelkoa, vakuuttaa 1. Joh.4:17. Eikä rakkaus käänny sisäänpäin eikä koteloidu, ei edes ”ainoaan oikeaan oppiin”.

Paavali neuvoo: ”Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää. Pysykää erossa kaikesta pahasta.” (1. Tes.5:21). Kannattaa huomata, että tuon jakeen edellä varoitetaan Hengen sammuttamisesta. Mikään ei sammuta Henkeä varmemmin kuin keskinäinen riitely, vikoilu ja väärien hajujen etsiminen.

Voisikohan olla niin, että lahkolaisuuden tunnistaakin siitä, että sen viiksiin on sivelty vahvat hajusteet? Niin vahvat, että koko maailma haisee yhdeltä ja samalta, vaikka vika on omissa viiksissä. Olisikohan loppujen lopuksi niin, että tällainen sulkeutunut, itseään korottava, muita vikoileva ja eristäytyvä pönäkkä ”ainoan oikean opin kristillisyys” on lahkolaisuutta, esiintyipä sitä luterilaisessa seurakunnassa, vapaissa suunnissa, herätysliikkeessä tai jossain muussa tämän ajan fariseusten porukassa.