Pienen kaupungin leipuri osti tarvitsemansa voin läheiseltä maatilalta. Eräänä päivänä hän alkoi epäillä, etteivät maanviljelijän myymät voipaketit aina olleet sovitun painoisia. Niinpä hän punnitsi ne useana päivänä. Ja toden totta, yksikään niistä ei painanut sovittua puolta kiloa.
Leipuri suuttui ja nosti maanviljelijää vastaan kanteen petoksesta. Maanviljelijä joutui oikeuteen, missä tuomari kysyi häneltä ankarana: ”Eikö teillä ole käytettävissänne kunnon vaakaa?”
”Herra tuomari, kyllä minulla on vaaka, mutta olen hukannut punnukset”, maanviljelijä vastasi.
”No, miten ihmeessä te sitten punnitsette myymänne voipaketit?” tuomari tiukkasi.
”Se on aivan helppoa. Käytän punnuksina niitä puolen kilon limppuja, joita leipuri mainostaa ja myy”, maanviljelijä vastasi.
---
Kun korppikotka lentää savannin yläpuolella, se havaitsee välittömästi kaikki raadot. Kun kolibri lentää saman alueen yli, sen katse kiinnittyy ihaniin kukkiin.
Kysymys on valinnastamme. ”Emme voi valita kaikkea päivän aikana kokemaamme, mutta voimme kyllä valita, miten suhtaudumme noihin kokemuksiin”, Joyce Meyer on todennut. Joko me etsimmekö kaikkialta ”raatoja” eli lähimmäistemme virheitä ja vikoja, tai me haluamme nähdä heidän hyvät puolensa ja rohkaista heitä kasvamaan niissä.
Jeesus ei suotta asettanut lasta esikuvaksemme. Lapsi on utelias ja aina valmis tutustumaan uusiin asioihin. Hän ei yritä peittää tietämättömyyttään ja siten säilyttää kasvojaan vaikenemalla. Hän tekee ujostelematta kysymyksiä. Ei etsiäkseen vikoja ja tuomitakseen vaan oppiakseen uusia asioita.
Kaikilla kristityillä olisi paljon opittavaa, jos me vain suhtautuisimme toisiimme lapsen avoimuudella ja uteliaisuudella. Pyrkimyksemme nähdä helpommin ”raatoja” kuin kukkia sokeuttaa silmämme ja sulkee korvamme juuri silloin, kun voisimme rikastuttaa toisiamme.
Toisessa kirjeessä Timoteukselle apostoli Paavali toteaa, että Jumala on antanut meille voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. Me luterilaiset olemme saaneet sellaisen määrän terveen harkinnan henkeä, nïin puhtaana ja ehdottomana, että siinä helposti Henki salpautuu, hänen lahjansa jäävät vastaanottamatta ja Jeesuksen omilleen tarkoittama ilo avoimesti kokematta.
Monissa muissa kirkoissa ja seurakunnissa tilanne näyttäisi olevan olla päinvastoin. Iloa, ylistystä ja voimaa löytyy valtavasti, mutta juureva Raamatun sanaan perehtyminen on jäänyt ohuemmaksi. Toisiimme tutustumalla ja tasaamalla löytämiämme aarteita me molemmat kasvaisimme ja vahvistuisimme.
Luottamuksen ja keskinäisen kunnioituksen polkua vaeltaen me kaikki Jeesusta seuraavat ja häneen Vapahtajanamme uskovat olisimme kelpo askeleen lähempänä hänen toivomustaan: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh.17:21)