Voinko saada syntini anteeksi, kun en voi antaa anteeksi minua vastaan rikkoneelle?

Anteeksipyytäminen ei ole helppoa. Me suomalaiset olemme erityisen syyllisyydentuntoista kansaa. Häpeä ja pelko on juurrutettu syvälle. Siksi anteeksipyytäminen ja –antaminen ovat meille vaikeita asioita.

On tärkeää oppia antamaan anteeksi itselle. Jos ei voi antaa anteeksi itselle, jää helposti syyllisyydentunteiden vangiksi. Samalla myös anteeksiantaminen toisille käy vaikeasi tai jopa mahdottomaksi.

Tässä pelastukseksemme tulee onneksi mukaan Jumalan armo, mahdollisuus saada Jeesuksen tähden synnit anteeksi ja vapautua syyllisyyden taakasta. Samalla me joudumme väistämättä kasvotusten tämän päivän otsikkomme ja sen taustalla olevien Jeesuksen tiukkojen sanojen kanssa:

"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt.6:14-15)

Eikä siinä edes kaikki. Hieman myöhemmin Matteuksen evankeliumissa Jeesus painottaa vielä samaa asiaa kertomalla vertauksen armottomasta palvelijasta, joka sai kaiken anteeksi, mutta ei armahtanut toista palvelijaa, ja joutui ikuiseen velkavankeuteen.

"Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."  (Matt.18:21-35)

Anteeksiantamisessa ei ole kyse vain jostain hengellisestä kilvoittelusta tai hienosta mutta käytännölle vieraasta hurskauden tasosta.

Anteeksiantamattomuus tuo elämäämme katkeroitumisen ja vihan. Ne saavat meidät ajatuksissamme elämään kokemamme vääryyden yhä uudelleen. Vähitellen juutumme siihen kiinni vihan liimalla.

Elämämme muuttuu. Omat tunteemme jäävät käsittelemättä. Ilo ja avoimuus hiipuvat. Ryhdymme tekemään yhä uusia tulkintoja tapahtuneesta ja alamme uskoa niiden olevan totta.

Tuomitsevuus ja jyrkkyys saavat yhä enemmän tilaa elämässämme. Ärsytyskynnyksemme laskee ja negatiivisuus lisääntyy. Samoin lisääntyvät hyökkäävyys ja toisten syyllistäminen. Me alamme huomaamattamme kylvää kaikkea tätä myrkkyä myös ympärillemme.

Anteeksiantamattomuuden hivuttavan taudin seurauksena ruumis ja mieli sairastuvat. Henkilöstä tulee rakentamansa pimeän maailman vanki, jossa viha, katkeruus ja anteeksiantamattomuus syövät sisintä rotan lailla.

Anteeksiantamisen tärkeys

Anteeksiantamattomuus voi sairastuttaa meidät myös ruumiillisesti. Vihan ja katkeruuden tunteet rasittavat ruumistamme. Viha on voimakas hormonaalinen tila, jonka aikana lihakset ovat jännittyneitä, verenpaine nousee ja adrenaliinia erittyy tavallista runsaammin. Tästä syystä anteeksiantamattomuus kuluttaa meitä tavattomasti.

Olipa meidän ja tuon toisen ihmisen välillä tapahtunut mitä tahansa, niin menneisyyttä ei voi muuttaa. Siksi meidän on jo oman terveytemme ja hyvinvointimmekin takia keskityttävä tulevaisuuteen.

Palkintoina anteeksiantamisen polulla tulevat vastaan henkinen vapautuminen, eheytyminen, paremmin nukutut yöt, vähenevä masennus ja ahdistus sekä rentoutuminen ja tasapaino tunteittemme kanssa.

Anteeksiantaminen sallii tunteet mutta estää meitä joutumasta niiden kahleisiin. Voimme vihastua mutta osaamme olla vihaamatta.

Anteeksi antaminen ei merkitse, että me hyväksyisimme väärät teot ja väärän toiminnan. Se myöskään tarkoita, että me unohtaisimme asian, päinvastoin anteeksiantaminen tuntuu parantavan muistia.

Anteeksiantaminen ei välttämättä merkitse myöskään sitä, että meistä tulisi parhaita ystäviä tai että kaikki entinen välillämme eheytyisi ja palaisi entiselleen.

Puhuessamme eräästä tosi hankalasta ihmisestä, ystäväni sanoi hurskaasti: "Taivaassa sekin ihminen on ihan mukava. -  Ja ainakin siellä on niin paljon tilaa, ettei tarvitse tavata jatkuvasti!"

Haluanko antaa anteeksi

Kaiken edellä kerrotun perusteella voisi ajatella, että jokainen haluaa päästä mahdollisimman pian vapaaksi anteeksiantamattomuuden vankilastaan. Näin ei valitettavasti ole. Jotkut jopa sortuvat hellimään ja hoivaamaan sisällään vallan saaneita pimeitä voimia.

Yhdysvalloissa Roland Williams määrättiin muuttamaan kuukauden ajaksi pois omistamastaan talosta. Tuona aikana viranomaiset puhdistivat paikan perusteellisesti. Williams oli nimittäin pitänyt lemmikkeinään rottia, joille hän oli päivittäin ostanut suunnattomat määrät koiranruokaa. Rottia oli kertynyt Williamsin taloon sadoittain, ja paikat olivat sen mukaisessa kunnossa.

Viranomaisten tiedossa on vastaava tapaus New Yorkista. Siellä eräs nainen oli syöttänyt asunnossaan rotille aamiaismuroja ja viihdyttänyt näitä erikoisia lemmikkejään laulamalla niille. Hän oli antanut jopa oman sänkynsäkin rottien käyttöön nukkuen itse isossa nojatuolissa.

Joskus meidän sisintämme järsivät rotat voivat käydä rakkaammiksi kuin oma vapautemme ja rauhamme. Tällaisissa tapauksissa puhutaan usein uhriutumisesta, marttyyrin osan ottamisesta tai vihalla hekumoimisesta.

Millaisin askelin anteeksiantamisen polulle voisi lähteä

Tärkeintä on päätös lähteä liikkeelle kohti vapautta ja anteeksiantamista. Pelkkä halu tai aikomus ei riitä. “Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla”, toteaa asiasta vanha viisas sananparsi.

Intiaaneilla on tarina kahdesta jokaisen ihmisen sisällä asuvasta koirasta. Toinen on musta ja toinen valkoinen. Musta edustaa meidän pimeää puoltamme, heikkouksiamme ja lankeemuksiamme. Valkoinen koira kuvaa meidän epäitsekkäitä ja myönteisiä ominaisuuksiamme. Intiaanit sanovat, että valinnoillaan ja teoillaan jokainen ruokkii omia koiriaan. Mitä enemmän ruokimme mustaa koiraa, sitä vahvempi siitä tulee. Jos taas ruokimme valkoista koiraa, meissä vahvistuu ja kasvaa kaikki se, mikä meissä on hyvää ja arvokasta.

Kysymys on tietoisesta valinnasta ja sen pohjalta käytävästä taistelusta, jossa epäluotettavien tunteiden sijasta etulinjassa ovat järki ja tahto.

Ensimmäinen askel taistelussa on myöntää, että anteeksiantaminen on Raamatusta löytyvä Jeesuksen käsky ja siksi meille elintärkeä.

Toinen askel on myöntää, että omassa sisimmässä on tässä asiassa korjaamisen tarvetta.

Kolmas askel on tunteiden työntäminen sivummalle ja vakaa päätös astua polulle, joka vie kohti anteeksiantamista ja vapautta.

Neljäs käytännön askel on toistaa joka ilta itsekseen: ”Kun Jumala on antanut minulle syntini anteeksi, niin minäkin annan itselleni anteeksi”.

Viides askel on todeta joka ilta itselle rohkaisuksi: ”Kun Jumala on antanut minulle anteeksi, niin minäkin haluan antaa sinulle anteeksi”.

Kuudes askel on ryhtyä rukoilemaan ”vihamiehen tai –naisen” puolesta siksi, että Jeesus kehottaa meitä tekemään niin:

”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,” (Matt.4:43)

 Anteeksiantaminen voi olla kuin sipulin kuorimista: vähän ja kerros kerrallaan sekä usein kyyneleitäkin pyyhkien. Avautuessamme me löydämme sisältämme virheitä ja aihetta katumuksen kyyneliin.

Mikä on tarpeeksi? Koska olemme antaneet anteeksi – tai antaneet edes tarpeeksi anteeksi? Rovasti Raimo Mäkelän vastaus narsistisesta vaimostaan eronneelle miehelle, joka kyseli, milloin hän on antanut anteeksi vaimolleen, on ajattelemisen arvoinen:

"Olet antanut anteeksi sille ihmisille silloin, kun lakkaat vaatimasta, että Jumalan pitää rangaista häntä!"

”Mutta kun minä en voi antaa anteeksi…”

Vaikka Jeesus kovistelee tekstin alussa olevassa raamatunkohdassa (Matt.6:14-5) meitä antamaan anteeksi, niin se ei merkitse, että hän kieltäisi apunsa ja armonsa häneen turvautuvilta, jotka kipuilevat ja kompuroivat anteeksiantamisensa kanssa.

Jumala on luvannut auttaa meitä, eikä hän jätä meitä yksin anteeksiannon kanssa. Siksi anteeksiantamuksen polulle astuminen on turvallista ja me saamme jättää sillä etenemisemme ja edistymisemme ”Isän käteen”.

Jeesus antaa kaiken anteeksi omilleen, vaikka me emme siihen pystyisikään. Hän tietää meidän itsekään luonteemme ja että olemme vain ihmisiä. Armon varassa eletään ja edetään myös anteeksiantamisen kanssa taisteltaessa.

Jeesus on täydellinen esikuvamme myös anteeksiantamisessa. Hänet hylättiin, pahoinpideltiin, surmattiin ja jopa Isä hylkäsi hänet. Silti hän toteutti Isän tahdon ja näytti, että Jumala haluaa anteeksiantoa joka tilassa. Jeesus eli niin kuin hän opetti.

Seitsemäs anteeksiantamisen polun askel onkin tunnustaa, että anteeksiantamista ei tarvitse tehdä omin voimin eikä yrittää puristaa omasta itsestä. Saamme pyytää siihen Jumalalta voimaa. Saamme myös uskoa, että Jumalan avulla ja armosta me jonain päivänä pystymme antamaan anteeksi sekä itsellemme että lähimmäisellemme.

---------------

Teksti on  tiivistelmä Reijon 4.12.2016 pitämästä Mettämaan Majatalokahveen puheesta. Aiempien Majatalokahveitten teemat ja puheet .