Netissä kerrottiin, että kuormahevonen kykenee vetämään noin 1 - 3 tonnin painon. Hevosia on tokin monen kokoisia, mutta tuo kuulostaa varsin uskottavalta määrältä. Seuraavaksi jutussa kysyttiin, kuinka paljon kaksi kuormahevosta pystyy vetämään? Jos vastaat 2 – 6 tonnia, niin erehdyt pahemman kerran. Kaksi hevosta kykenee kuulemma vetämään peräti 12 - 14 tonnin kuorman. Yhteistyöllä on valtava voima sekä hevosten että ihmisten kohdalla!
Yhteistyö ei ole meidän kristittyjen vahvimpia puolia. Me emme ole ainoastaan jakautuneet lukemattomiin Raamattua eri tavoin tulkitseviin tunnustuskuntiin ja seurakuntiin. Sen lisäksi meillä on taipumus lukea muutamia Raamatun kohtia perin nurinkurisesti:
”Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä rakkaus peittää paljotkin synnit". (1.Piet.4:8)
Näinkö me olemme toisiamme rakastaneet? Tällä tavallako me olemme pyrkineet omistamme poikkeavia tulkintoja rakkaudellisesti parhain päin selittämään? Eikö ennemminkin ole käynyt niin, että keskinäinen rakkaus, josta Raamattu puhuu, on käytännössä korvattu riidoilla, vihanpidolla ja toisella tavalla uskoaan elävin rakkaudettomalla arvostelulla.?
”Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room.12:10)
Ei ole kulunut kovinkaan pitkää aikaa siitä, kun omaan joukkoon kuulumattomia Jumalan lapsia ja Jeesuksen kalliisti lunastamia seuraajia nimiteltiin halveksien vääräoppisiksi, lahkolaisiksi, hihhuleiksi tai nimikristityiksi. Sekin oli tietysti edistystä verrattuna aikaan, jolloin uudelleenkastajat ja muut harhaoppiset poltettiin roviolla. Toinen toistemme kunnioittamiseen ja siinä kilpailemiseen meillä on silti vielä pitkä matka.
”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne." (Joh 13:35)
Tutkimuksissa ja keskusteluissa nousee toistuvasti esille kaksi toteamusta. Ensimmäinen kuulu: ”Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta en, niin kuin kirkko opettaa. ”Toinen on: ”Kristityt ovat alituisesti keskenään riitelevää porukkaa. Sellaiseen en halua mennä mukaan.” Meidät tunnetaan paremmin riidoistamme ja opillisista kahnauksistamme kuin keskinäisestä rakkaudestamme. Ei ihme, että Jeesus ylimmäispapillisessa rukouksessaan (Joh.17) rukoili hänen omiensa olevan yhtä, ”että maailma uskoisi”
Järvenpäässä keskusteltiin maanantaina 27.4.2015 kristittyjen yhteyden vahvistamisesta. Paikalla oli saman pitkän pöydän ympärillä 37 eri seurakunnista ja tunnustuskunnista saapunutta kristittyä. Parin tunnin vilkkaan keskustelun aikana korostettiin kerran toisensa jälkeen keskinäisen yhteyden ja yhdessä evankeliumista kertomisen tärkeyttä. Perustan sille antaa se, että Jeesus on meidän kaikkien uskomme ja hengellisen elämämme yhteinen perusta. Sen rinnalla erilaisia opillisia tukintoja, traditioita ja korostuksia voidaan jättää keskinäisen rakkauden peitettäväksi (1.Piet.4:8) .
Herätyksestä puhuttaessa on korostettu, että herätyksen on alettava jokaisen omasta sydämestä. Vasta sen jälkeen Jumala voi antaa odottamamme suuremman herätyksen. Olisiko niin, että näiden kahden herätyksen, henkilökohtaisen ja laajemman, väliin tarvitaan vielä yksi herätys: seurakuntien ja hengellisten yhteisöjen herääminen keskinäiseen yhteyteen, rakkauteen ja kunnioitukseen, ettei uusien Jumalan lapsien tarvitse syntyä riitaisaan ja toisiaan vähättelevään perheeseen.
Kun me haluamme saada aikaan jotain suurta ja tärkeää, meidän on toimittava yhdessä. Yhdessä tekemisessä, keskinäisessä rakkaudessa ja toinen toisemme kunnioittamisessa on valtava voima ja siunaus. Kristittyjen yhteisellä todistuksella Herrastaan on monin verroin suurempi uskottavuus, kuin eri seurakuntien erillisillä evankeliointikampanjoilla.