Yritätkö paeta rangaistusta vai pelastusta?
Vuonna 1981 Minnesotan kaikkien paikallisten radioasemien lähetyksissä kerrottiin varastetusta autosta. Poliisi yritti niin kiivaasti löytää tämän auton kuljettajineen, että oli pyytänyt avuksi jopa radioasemat. Tällainen on hyvin poikkeuksellista.
Miksi poliisi turvautui juuri tämän auton kohdalla noin poikkeukselliseen
keinoon? Eihän kyseessä edes ollut jonkun julkisuuden henkilön kallis urheiluauto vaan aivan tavallinen halpa perheauto.
Selitys on sekä yllättävä että karmaiseva.
Varastetun auton etupenkillä oli rasia, jossa oli keksejä. Keksit oli käsitelty voimakkaalla myrkyllä. Auton omistaja oli aikonut myrkyttää niillä taloonsa pesiytyneet rotat. Ennen kuin mies oli ehtinyt tätä tehdä, hänen autonsa oli varastettu.
Nyt poliisit ja auton omistaja yrittivät kuumeisesti löytää autovarkaan, ennen kuin tämä ennättäisi syödä tai ehkäpä tarjota myös muille noita tappavia keksejä.
Poliisilla ja auton omistajalla oli suurempi huoli autovarkaan pelastamisesta kuin varastetun auton saamisesta takaisin. Autovaras puolestaan uskoi vain pakenevansa rangaistusta, joka lain mukaan odotti autovarasta.
Me syntiin langenneet ihmiset olemme Aatamista alkaen olleet samanlaisia kuin tuo autovaras. Huono omatunto ja rangaistuksen pelko saavat meidät pakenemaan Jumalaa, joka yrittää tavoittaa meidät voidakseen pelastaa meidät iankaikkiselta kuolemalta.
Rangaistuksen pelko on syvällä perimässämme. Ensimmäisen Mooseksen kirjan 2. luvussa jakeissa 16 ja 17 kerrotaan, mistä se on saanut alkunsa. Jumala oli Paratiisissa asettanut Aatamille selkeät rajat. Hän myös kertoi, mitä rajojen rikkomisesta seuraisi:
"Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma." (1.Moos. 2:16,17)
Aatami ja Eeva olivat olleet tottelemattomia ja syöneet kielletyn puun hedelmää. Rangaistusta peläten he piiloutuivat pensaikkoon. Tuosta päivästä lähtien me ihmiset olemme menetelleet samalla tavalla. Olemme yrittäneet rikkomustemme jälkeen piiloutua sekä Jumalalta että toisiltamme.
Kun pieni lapsi on rikkonut hienon maljakon, hän piiloutuu sängyn alle. Kun aikuinen ihminen jää kiinni rikkeestä, hän yrittää paeta vastuutaan hyvillä selityksillä.
Jumalan asettamilla rajoilla eli lailla on kaksi tarkoitusta. Lain ensimmäinen tehtävä on suojella meitä. Se kertoo mitä meidän ei pidä tehdä, ettemme vahingoittaisi itseämme tai lähimmäisiämme. Lain toinen tehtävä on ilmoittaa, mitä rajojen rikkomisesta seuraa.
Paratiisin syntiinlankeemuksesta lähtien epäjumalien palveleminen, Jumalan sanan halpana pitäminen, lepopäivän täyttäminen työllä, väkivalta, aviorikokset, ahneus ja monet muut Jumalan ankarasti kieltämät asiat ovat rehottaneet valtoimenaan.
Synteinemme me kaikki olemme Jumalan edessä voimattomia ja avuttomia. Ei ole olemassa sellaista pensasta, johon me voisimme Jumalalta piiloutua. Syntiin langettuaan kuningas Daavid tunnustaa tämän Psalmin 139 jakeissa 7 ja 8:
”Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi? Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.” (Daavidin Psalmi 139:7,8)
Me emme voi liioin neuvotella tai tinkiä Jumalan kanssa rangaistuksesta. Emme voi pyytää tuomion helpottamista vetoamalla ensikertalaisuuteen tai tekomme vähäisyyteen. Tuomio on sama kaikille syntiä tehneille. Roomalaiskirjeen 6. luvun jakeessa 23 asia ilmaistaan hyvin ehdottomin sanoin.
”Synnin palkka on kuolema,”
Lauseen perässä ei kuitenkaan ole piste vaan pilkku, jonka jälkeen Paavali jatkaa toivoa herättävällä sanalla ”mutta”. Kuolemantuomiolle on siis olemassa jokin vaihtoehto.
Näin Paavali sen meille kertoo: ”mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room.6:23)
Jumala toivoo meidän tekevän niin kuin Minnesotan autovaras. Hän toivoo meidän pysähtyvän, astuvan ulos autostamme, piilostamme ja selityksistämme. Tunnustavan syyllisyytemme ja avuttomuutemme nostamalla kätemme ylös.
Tässä maailmassa tekemisillämme on aina tiettyjä seurauksia, joista me olemme vastuussa. Seuraustenkaan perässä ei kuitenkaan ole piste vaan pilkku. Olipa tilanteesi millainen tahansa, niin sinullekin on kaiken jälkeen tarjolla pilkku ja Paavalin mutta:
”mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme”.
Autovaras säästi oman ja ehkä monen muunkin hengen pysähtymällä ja antautumalla. Tekemällä samoin sinä pelasta oman iankaikkisen elämäsi. Antaudu siis rohkeasti Jumalan käsiin ja jättäydyt hänen armonsa varaan.
Aloitetaan, ystävät, tämä päivä yhtymällä kautta maailman käytettyyn lyhyeen mutta kaikkein tärkeimmän asian kertovaan rukoukseen:
”Jeesus Kristus Jumalan Poika, armahda minua syntistä! Aamen.”
Jumalan armo ja rakkaus olkoot kanssasi, rakas ystäväni!
