Mitä rukouksella parantaminen on?
Entä keitä ovat tunnetut rukouksella parantajat?
Raamattu kertoo, miten Jeesus ”paransi kaikki”
Neljäsosa evankeliumeista kertoo parantumisista. Raamattu kertoo, miten sairaat kerääntyivät Jeesuksen ympärille: "Hänen luokseen tuotiin kaikki erilaisista taudeista kärsivät... - ja hän paransi heidät" (Matt 4:24).
Jeesuksen toimintaa kuvattaessa sanat ”paransi kaikki” ja ”paransi hänet” toistuvat tuon tuosta evankeliumeissa, eniten Matteuksella ja Luukkaalla.
Jeesuksen antama tehtävä ei koskenut vain 12 opetuslasta vaan kaikkia Häneen uskovia: "Joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen" (Joh 14:12).
Myös Apostolien teoissa ja kirjeissä kerrotaan Jeesuksen käskyä noudatetun. Annettiin myös käytännön ohjeita: ”Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.” (Jaak.5:14)
Harvasta asiasta Raamatussa on yhtä selkeitä kuvauksia ja esimerkkejä ja jopa suoranaisia käskyjä kuin sairaiden puolesta rukoilemisesta.'
Jeesus paransi ja apostolit paransivat. Sairaiden puolesta on rukoiltu läpi vuosisatojen aina meidän aikaamme saakka, ja sairaita on myös parantunut. Kirkkoisät Justinos Marttyyri, Ireneus, Origines, Augustinus ja monet muut kertovat parantumisista.
Kristinuskon nopea leviäminen perustui ”julistetun sanan vahvistamiseen ihmeillä ja merkeillä” (Ap.t.14:3)
'
Vieläkö Jumala parantaa?'
Suhtautuminen rukouksella paranemisiin jakaa kristikunnan sekä maantieteellisesti että kirkkojen ja seurakuntien sisällä.'
Valistuksen aika, humanismi ja materialismi ovat synnyttäneet läntisen kulttuurin, missä totta ovat vain konkreettiset ja kokeellisesti toistettavissa olevat asiat.
Syntyi kolme tapaa selittää Raamatussa kerrottuja ihmeitä:
1) ”Ihmeet ja merkit” jäivät Raamatun aikaan eivätkä kuulu enää meille
2) Ihmeet on nähtävä vain vertauskuvallisina tai keksittyinä tehokeinoina
3) Ihmeet voidaan selittää löytämällä niille luonnolliset selitykset
Länsimaisen ihmisen on vaikea uskoa ihmeisiin. Etelän ja idän kirkoissa ihmeisiin suhtaudutaan luontevasti, ollaan luonnollisella tavalla yliluonnollisia.
Tuoreita omakohtaisia parantumiskertomuksia löytyy teksteinä ja videoina mm. Healing Rooms järjestön nettisivuilta http://www.healingrooms.fi.
Minä itse uskon, että Jumala yhä parantaa. Minulla on siitä omakohtaisia kokemuksia sekä rukoilijana että paranemista tarvitsevana.
Olen saanut vuosien varrelta usein nähdä, miten rukous tai rukous ja öljyllä voitelu ovat parantaneet sairaan. Joskus tällaisiin rukoustilanteisiin on myös liittynyt sellaisia piirteitä, jotka ovat kertoneet minulle Pyhällä ja Kaikkivaltiaalla Jumalalla olevan myös huumorintajua. (Oriveden urheiluhalli v. 2007)
Joskus asetelma on ollut toisin päin. Minä olen tarvinnut parantamista ja saanut sitä rukouksen kautta. Muistan ikuisesti, miten täysin kuuroutunut oikea korvani avautui kuulevaksi, kun puolestani rukoiltiin lähes tuhannen ihmisen kirkkotilaisuudessa. (Rovaniemen kirkko v. 2008)
Lääkärin arvion vastaisesti yllättäen sokeutuneet silmäni palautuivat näkeviksi. (Hyvinkään sairaala 2012)
Mitä rukouksella parantaminen on?
Todistus Jumalan valtakunnan tulosta ihmisten keskelle: "Taivasten valtakunta on tullut lähelle. Parantakaa sairaita…” (Matt.10:7-8)
Vahvistaa julistetun sanan: ”Tunnusteot vahvistivat julistetun Sanan” (Joh.2:23, Joh.6:2, Ap.t.8:6)
Paraneminen on Isän vastaus lastensa rukouksiin.
Paraneminen on osoitus Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan ”hänen tuli heitä sääli ja hän paransi kaikki sairaat.” (Matt.14:14)
Rukousvastauksena saatu paraneminen voi tapahtua heti rukoiltaessa, hieman myöhemmin, ehtoollisella tai lääkärien hoidon kautta.
Miksi kaikki eivät parane?
1. Kerran kaikki sairaus voitetaan - joidenkin kohdalla se voi tapahtua jo aikaisemminkin
2. Paraneminen on aina ”tilapäistä”. Lasarus kuoli jonain päivänä uudelleen
3. Tässä maailmassa synti ja kuolema ovat vielä voimissaan
4. Sairaudella voi olla tarkoitus, jota emme vielä näe, mutta jonka Jumala tietää
5. Parantua voi monella tavalla
Miten sinun ja minun tulee suhtautua sairaiden puolesta rukoilemiseen?
Etenkin luterilaisen kirkon piirissä suhtautuminen rukouksella parantamiseen on usein varauksellista.
Martti Luther uskoi rukouksella parantamiseen ja rukoili itsekin sairaiden puolesta. Luther antoi jopa ohjeita, miten tällöin tuli menetellä (Boris Salo, Unohdettu aarre, sivu 71)
Sairaiden puolesta on rukoiltava:
1. Siksi, että Jumala haluaa meidän niin tekevän niin.
2. On hyvä oppia tuntemaan omat armolahjat. Ne voi löytää ja oppia tuntemaan vain tottelemalla ja toimimalla.
3. Vaikka joillekin on annettu parantamisen armolahja, niin kaikki kristityt on kutsuttu rukoilemaan toisten puolesta.
Entä keitä ovat tunnetut rukouksella parantajat?
Armolahjat on tarkoitettu seurakunnan rakentamiseen, ei henkilökohtaisiksi ansiomerkeiksi, julkisuuden välineiksi tai rahan keräämiseen.
.
”Ei pidä tuomita Kristusta niiden perusteella, jotka kantavat Hänen nimeään puutteellisesti.” (Leo Tolstoi)
Kun kyse on ihmisistä, niin parhaassakin pellossa voi kasvaa myös hukkakauraa
Jos enkelit lankesivat, niin kuinka paljon helpommin me ihmiset kompastumme pois oikealta polulta!
Medialla on tapana herkutella isoin otsikoin, jos joku tunnettu Herran palvelija lankeaa. Silloin on hyvä muistaa Jeesuksen ohje: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." (Joh.8:7)
Ehtoollista ei pyhitä jakaja vaan Kristus. Samoin on esirukouksen kanssa.
Rukoilijan luja usko tai kuuluisuus tai rukoiltavan usko/epäusko tai ”oikeat menetelmät” eivät paranna, vain Jumala parantaa.
Kaikki parantaminen ei ole Jumalasta
Myös Jumalan vastustaja tekee ihmeitä:
"Jos joku sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Katso, Messias on tuolla', älkää uskoko. Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä johtaakseen, jos mahdollista, valitut harhaan. Pitäkää siis varanne. Minä olen ennalta ilmoittanut teille kaiken.” Mark.13:21-23
Sairaan puolesta voi rukoilla monella tavalla
Jo ensimmäisillä kristityillä oli tapana sairaan puolesta rukoillessa panna kätensä hänen päälleen. "Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit... He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat" (Mark 16:17-18).
Jeesuksella ei silti ollut yhtä tapaa, niinpä ei pitäisi olla meilläkään. Paikka, tapa, asento, ”oikeat sanat” tai niiden suuri määrä eivät paranna. Lastaan rakastava ja kuuleva Jumala parantaa.
Kuka tekee aloitteen?
Jeesus tekee aloitteen: Hän näki miehen vuodematolla (Joh.5:6-9), Pietarin anoppi (Matt.8:14)
Ihminen tekee aloitteen: "Jos pääsen koskettamaan edes hänen viittaansa, niin minä paranen." (Matt.9:20-22), spitaalinen (Mark.8:1, Joh.11:7)), sokea Bartimeus (Mark.10:46),
Joku tekee toisen puolesta aloitteen: Jeesus karkottaa pojasta pahan hengen (Matt.17:14-18)
Sinä voit aina tehdä aloitteen! (Luuk.11:9, Joh.5:7, Jaak.5:14)
Rukous on kristitylle yhtä tärkeää ja luonnollista kuin hengittäminen. Sairaiden puolesta rukoileminen on meille annettu lahja, jota Jeesus rohkaisee omiaan käyttämään arkailematta.