Pieni poika oli hyvin sairas. Lääkärin ja vanhempiensa puheista hän oli osannut päätellä totuuden: hänellä oli hyvin vähän elinaikaa jäljellä. Eräänä päivänä pieni poika kysyi äidiltään: ”Äiti, millaista kuoleminen on? Tekeekö se kipeää?”.
Äiti mietti hetken, haki oikeita sanoja ja vastasi sitten pojalleen: ”Muistako, kun leikit koko päivän ystäviesi kanssa ja olit illalla usein hyvin väsynyt? Sinä olit silloin niin uupunut kaikesta touhuamisesta, että nukahdit usein televisiota katsellessasi vaatteet päälläsi sohvalle. Se ei tietysti ollut oikea paikka, ja siksi isäsi kantoi sinut nukkuessasi portaat ylös omaan huoneeseesi. Niin sinä aina aamulla heräsit omasta tutusta sängystäsi.”
”Uskon, että kuoleminen on samanlaista,” äiti jatkoi. ”Se on heräämistä eräänä kauniina aamuna toisesta huoneesta, paikasta, johon kuulut, Jeesuksen rakastavasta sylistä.”
--------
Minä menen levolle ja nukahdan, sitten herään taas aamuun.
Koko yön Herra suojelee minua. (Psalmi 3:6)
-------- -----------