Mies työnsi joka päivä heinälastissa olevia kottikärryjä kahden valtion rajan yli. Tullimiehet katselivat häntä muutaman viikon. He arvelivat miehen yrittävän saavuttaa heidän luottamuksensa tulemalla ajan mittaan tutuksi. Sen jälkeen hän yrittäisi taatusti salakuljettaa rajan yli jotakin.
Tulli ryhtyi
tekemään säännöllisesti pistokokeita, mutta heinäkärryistä ei löytynyt mitään.
Kärryissä oli joka kerran pelkkiä heiniä. ”Taitaa olla rehellinen mies”,
tullimiehet ajattelivat.
Jotain jäi tullimiehiltä huomaamatta. He eivät hoksanneet, että mies
salakuljetti rajan yli kottikärryjä.
-------------
Me kaikki kiinnitämme helposti huomiomme vääriin asioihin ja menetämme siksi jotain tärkeää.
Me katselemme kummeksuen tai jopa paheksuen, kun joku seurakunnassa kohottaa ylistyslaulun aikana kätensä ja liikkuu musiikin tahdissa, koska emme ole itse tottuneet tekemään niin. Paheksuessamme me luisumme ulkopuolisiksi arvostelijoiksi ja menetämme laulujen sanoman ja keskinäisen yhteyden.
Me kiinnitämme huomiomme siihen, miten tilaisuuden puhuja harppoo puhuessaan edes takaisin, sillä meidän seurakunnassamme on tapana saarnata vakaasti puhujanpöntön takana seisten. Puhujan harppomista paheksuessamme me menetämme ilosanoman, jota hän julistaa.
Mitä siis tehdä, kun eteen tulee, jotain yllättävä ja meile outoa, emmekä tiedä, kuinka siihen suhtautua? Neuvo löytyy Raamatusta:
”Emmekä tiedä, mitä meidän tulisi tehdä. Sinuun me katsomme.” (2.Aik.20:12)
Katsotaan Jeesukseen ja kysytään häneltä!
(287)