Eikö kaikki ole kesän aikana mennyt aivan putkeen? Tuliko tehtyä tai sanottua sellaista, mikä jälkikäteen harmittaa? Jäikö luvattu homma hoitamatta? Kuluiko perheen loma riidellen ja auton takapenkillä mekastaneille lapsille tiuskien? Virheistä kannattaa oppia, mutta sahajauhoja ei silti kannata ryhtyä sahaamaan, opastaa oheinen tarina:
"Olen aina ihaillut sellaisia henkilöitä kuin Fred Fuller Shedd, joka osasi esittää vanhan totuuden uudella ja havainnollisella tavalla. Kerran hän puhui erään koulun ylimmän luokan oppilaille ja kysyi:
- Moniko teistä milloinkaan on sahannut halkoja?"
Useimmat oppilaista olivat sahanneet. Sitten hän kysyi:
- Moniko teistä on milloinkaan sahannut sahajauhoja?
Kukaan ei viitannut.
- Ette tietenkään voi sahata sahajauhoja. Ne on jo sahattu. Samoin on
menneisyyden laita. Kun alatte olla huolissanne asioista, jotka ovat olleet ja
menneet, yritätte vain sahata sahajauhoja, Fred Fuller Shedd totesi."
Yllä olevan jutun on kertonut yhdysvaltalainen kirjailija sekä ihmissuhde- ja esiintymistaitojen kouluttaja Dale Carnegie. Hän kirjoitti lukuisia elämäntaito- ja itseopiskelukirjoja, joista tunnetuin lienee vuonna 1937 julkaistu Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa. Teos ilmestyi suomeksi vuonna 1939 Väinö Jaakkolan kääntämänä ja WSOY:n kustantamana. Risto Mäenpään uusi suomennos kirjasta ilmestyi vuonna 1984.
(293)