Paikalle saapui kamelilla ratsastava mies. Huomattuaan, ettei kyseessä ollut kangastus, mies pyysi ratsastajalta vettä: ”Vettä, vettä, anna minulle vettä!”
”Paha juttu, kuomaseni, mutta minulla ei ole vettä”, ratsastaja vastasi. ”Minulla on vain solmioita, todella ensiluokkaisia solmioita. Voin myydä sinulle hienon solmion, joka maksaa vain neljä euroa.”
”En minä solmiota tarvitse. Minä tarvitsen vettä. Anna minulle vettä!” mies aneli janoon nääntymäisillään.
”Vettä ei ole, johan minä sen sanoin, mutta olkoon menneeksi, saat kolme solmiota kahdella eurolla”, ratsastaja sanoi.
Kun mies vain jatkoi veden pyytämistä, eikä kaupoista näyttänyt olevan toivoa, ratsastaja jatkoi matkaa ja katosi hiekkadyynien taakse.
Mies jatkoi kanttaamista kuumassa hiekassa. Kun hänen kulkemisensa oli enää vain vaivalloista raahautumista, mies saapui keitaalle, jonka keskellä oli ravintola. Viimeiset voimanrippeensä kooten mies konttasi ravintolan portaille. Siellä seisoi ravintolan portsari järjestysmiehen merkki rinnassaan.
”Päästäkää minut sisälle ja antakaa vettä”, mies kähisi kuivuneiden ja halkeilleiden huuliensa välistä.
”Valitan, tämä on hieno ravintola eikä tänne pääse ilman solmiota!” portsari vastasi.
Joskus elämä saattaa yllättää. Asiasta, joka tuntui aivan sivuseikalta tai perin mitättömältä voikin muodostua ratkaisevan tärkeä ja keskeinen.
Elävä vesi, elämän virta: Jer.2:13, Joh.4:13-14, Joh.5:25-26, Joh.7:37-38, Ilm.1:17