Kun huoltoaseman hoitaja tuli tankkaamaan autoa ja pesemään tuulilasia, vaimo kävi yhä levottomammaksi. Sekä vaimo että aseman hoitaja näyttivät selvästi yllättyvän toistensa näkemisestä. Kaiken lisäksi kumpikin käyttäytyi tavalla, jolla ihminen käyttäytyy, kun tapaa jonkun, joka on ollut hyvin läheinen, mutta ei ole sitä enää.
Kuvernööri White oli kuin ei olisi huomannut mitään. Pian auto oli tankattu ja he jatkoivat matkaa. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Rouva White katseli sivuikkunasta maisemia selvästi muistoihinsa vajonneena ja jotain mielessään pohtien. Kun hiljaisuutta oli jatkunut melkein tunnin, Mark White päätti selvittää asian, ettei se jäisi vaivaamaan kumpaakaan heistä.
”Rakkaani, en voinut olla huomaamatta, miten sinä ja huoltoaseman hoitaja katsoitte toisianne. Te taisitte aikoinaan seurustella ja olla hyvinkin läheisiä toisillenne?” Mark sanoi.
”Niin me olimme”, vaimo vastasi hiljaisella äänellä.
”Luulenpa tietäväni, miltä sinusta nyt tuntuu. Olenko oikeassa, kun arvaan sinun pohtineen, miten erilainen sinun elämästäsi olisikaan tullut, jos olisit mennyt hänen kanssaan naimisiin. Sinä olisit nyt huoltoaseman hoitajan vaimo etkä minun puolisoni”, Mark jatkoi.
”En oikeastaan ajatellut ihan tuolla tavalla”, vaimo vastasi. ”Itse asiassa ajattelin, että siinä tapauksessa hän olisi nyt kuvernööri.”
-----------
Tämän tarinan omistan ilman pienintäkään epäilystä ihanalle vaimolleni Kaijalle!