Eräs mies oli pidätetty, koska hänet oli tavattu kantamasta lammasta pois naapurinsa laumasta. Lammasvarkaudesta syytettynä mies seisoi oikeudessa tuomarin edessä. Hän ei myöntänyt syyllisyyttään, vaan väitti kiven kovaan, että hän oli vain ollut noutamassa omaa lammastaan, joka oli eksynyt väärään laumaan. Lauman omistaja puolestaan väitti aivan yhtä pontevasti miestä lammasvarkaaksi.
Tuomari kuunteli miehiä aikansa. Sitten hän käski noutaa kiistan synnyttäneen lampaan paikalle. Kun lammas oli tuotu oikeussaliin, mies käski naapuriaan lammasvarkaaksi syyttävän miehen mennä eteiseen ja huudella sieltä lammasta luokseen. Mies teki, kuten tuomari oli käskenyt. Kaikki huhuilut olivat turhia. Lammas ei liikahtanutkaan, kävi vain levottomaksi.
Sitten tuomari käski syytetyn eteiseen lammasta kutsumaan. Tuskin mies oli ennättänyt aloittaa huhuilunsa, kun lammas jo säntäsi eteiseen omistajansa luo.
”Syyte on hylätty. Tapaus on loppuun käsitelty!” sanoi tuomari paukauttaen nuijalla pöytään. ”On päivän selvää, että mies todella oli vain noutamassa omaa lammastaan takaisin!”
Lampaat tuntevat paimenen äänen ja osaavat seurata häntä. Vierasta ne säikkyvät ja jos ovat viisaita, säntäävät karkuun. Kenen ääntä me kuuntelemme? Kenen laumaan kuulumme?