Kuvanveistäjä oli työstämässä taltalla suurta graniittilohkaretta, kun hänen luokseen saapui pieni tyttö. ”Mitä sinä teet?” hän kysyi taiteilijalta. ”Ken elää, hän näkee”, mies vastasi. Kahden viikon kuluttua tyttö tuli uudelleen paikalle, ja näki kivestä muotoutuneen upean hevosen. Hän katseli sitä pitkään ja kysyi: ”Kuinka sinä tiesit, että sen sisällä oli hevonen?”
Ennen ultraäänitutkimuksia arvailtiin, onko perheeseen syntymässä tyttö vai poika? Jumala tiesi vastauksen jo kauan ennen tuotakin hetkeä.
Kun pienokainen nukkuu kehdossaan, läheiset pohtivat, millainen lapsesta mahtaa kasvaa? Jumala tiesi vastauksen jo paljon ennen tuota hetkeä.
Kun lapsi menee kouluun, vanhemmat miettivät, millaiseen ammattiin pieni koululainen aikanaan päätyy? Jumala tiesi vastauksen jo paljon ennen tuota hetkeä.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani. Psalmi 139:14
(311)