Piispa halusi keskustella vannoutuneena ateistina tunnetun professorin kanssa. Piispa tiesi professorin innokkaaksi kalamieheksi. Niinpä hän päätti kutsua professorin kalaretkelle. Ehkäpä siinä ongenvavat kourassa voisi syntyä luontevaa keskustelua elämän tärkeimmistä kysymyksistä.
Professori otti kutsun vastaan, ja sovittuna päivänä piispa ja hänen korkeasti oppinut vieraansa istuivat samassa veneessä ongella. Kohteliaana ja hieman piispaa nuorempana professori oli tarjoutunut soutamaan. Kaikki sujuikin aluksi mainiosti. Äkkiä toinen airo kuitenkin irtosi professorin kädestä. Tuuli ja aallot tarttuivat airoon ja alkoivat nopeasti kuljettaa sitä pois veneen luota.
Professori yritti kurkotella ja koukkia airoa ongenvavallaan, mutta mikään ei auttanut. Airo ajelehti yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Onkiretki näytti olevan päättymässä nololla tavalla.
Piispa oli seurannut tilannetta kaikessa rauhassa. Kun professori viimein antoi periksi, piispa laittoi vapansa pois, nousi ylös, astui veneen laidan yli ja käveli vettä pitkin airon luokse, poimi sen käteensä ja palasi takaisin veneeseen. Ojennettuaan airon professorille piispa jatkoi onkimista aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Seuraavana päivänä professorin työtoverit kysyivät, miten onkireissu piispan kanssa oli sujunut?
- Kyllä se muutoin oli aivan mukava kalaretki, mutta voitteko kuvitella, se kaveri ei osaa edes uida! professori vastasi.