Kuoleminen toisen puolesta
Kuoleminen jonkun toisen ihmisen puolesta on harvinaista. Tunnetaan kuitenkin tapauksia, joissa joku on ollut valmis kuolemaan pelastaakseen toisen ihmisen hengen. Tässä eräs koskettavimmista kertomuksista:
Maximilian Kolbe oli katolilainen fransiskaanipappi. Helmikuussa 1941 hän joutui pahamaineiselle Auschwitzin keskitysleirille, missä II Maailmansodan aikana surmattiin noin puolitoista miljoonaa ihmistä.
Keskitysleirin kauhujen keskellä Kolbe piti esillä Kristuksen rakkautta. Kolbe jakoi ruokansa, hän luovutti toisille vuoteensa ja hän rukoili vanginvartijoiden sekä SS-miesten puolesta. Hän sai pian lisänimen Auschwitzin pyhimys.”
Saman vuoden heinäkuussa eräs vanki oli onnistunut pakenemaan keskitysleiriltä. Auschwitsissä surmattiin kymmenen vankia jokaista paennutta kohti. Tätä varten kaikki vangit komennettiin ulos kentälle, missä komendantti sattumanvaraisesti valitsisi nimilistoista ne, jotka surmattaisiin.
Surmaamistapa Auswitschissa oli näissä tapauksissa erityisen pirullinen. Valitut vangit suljettaisiin selliin, missä he eivät saisi ruokaa eikä juotavaa. He saisivat kärsiä nälästä ja janosta, kunnes viimeinenkin heistä olisi kuollut.
Komendantti aloitti nimien lukemisen. Jokainen nimeltä mainittu vanki otti askeleen eteenpäin. Kymmenes listalta luettu nimi oli puolalaisen Franciszek Gajowniczek’in. Kun SS-upseeri vielä tarkisti tuomittujen lukumäärän, Gajowniczek alkoi nyyhkyttää. ”Voi vaimoparkaani, voi tyttäriäni. Miten he tämän jälkeen selviytyvät!,” hän sopersi.
SS-upseeri kääntyi vihaisena, ja vartija kohotti kiväärinsä, kun he kuulivat liikettä ja ääniä vankijoukosta. Vartijoiden koirat riuhtoivat ketjujaan valmiina hyökkäämään vankien kimppuun.
Yksi vangeista oli pujottelemassa vankirivien läpi ja tulossa rivien eteen. Tuo vanki oli pastori Kolbe. Hänen kasvoillaan ei näkynyt pelkoa eikä epäilyä hänen tullessaan esiin.
Vartijan karjaisu käski pastori Kolbea pysähtymään, tai hänet ammuttaisiin.
”Haluaisin puhua komendantin kanssa,” Kolbe sanoi rauhallisesti.
Jostain syystä Kolbea ei ammuttu tai hakattu pampuilla hengiltä. Koiria ei usutettu hänen kimppunsa, vaan hän sai mennä rauhassa komendantin luo.
Muutaman askeleen päässä komendantista Kolbe pysähtyi, katsoi saksalaista upseeria suoraan silmiin ja sanoi: ”Herra komendantti, saanko tehdä ehdotuksen. Haluan kuolla tuon miehen puolesta,” hän sanoi osoittaen sormellaan nyyhkyttävää Gajowniczekia.
Kolbe esitti erikoisen pyyntönsä levollisesti ja varmalla äänellä jatkaen: ”Minulla ei ole vaimoa eikä lapsia. Kaiken lisäksi olen vanha, enkä kelpaa enää juuri mihinkään. Hän on paljon paremmassa kunnossa tekemään työtä kuin minä.”
”Kuka te olette?” komendantti kysyi.
”Olen katolilainen pappi,” Kolbe vastasi.
Kentälle tuli aivan hiljaista. Kerrankin komendantin oli vaikea löytää sanoja. Hetken epäröityään hän karjaisi: ”Lupa myönnetty!”
Puhuminen oli kielletty vangeilta ankarasti. Gajowniczek kertoo tuosta tilanteesta: ”Saatoin kiittää Kolbea vain silmilläni. Olin aivan hämmentynyt. Tuskin edes ymmärsin, mitä oli tapahtunut. Hetki sitten minut oli tuomittu kuolemaan. Nyt sainkin elää, koska joku toinen oli vapaaehtoisesti tarjonnut oman henkensä minun, hänelle täysin vieraan ihmisen puolesta. Oliko tämä totta vai jotain unta?”
Kolbe vietiin portaita alas rakennus 13 alapuolella olleeseen kuolemanselliin, minne heidät jätettiin. Yksi toisensa jälkeen miehet kuolivat janoon ja nälkään. Maximilian Kolbe rohkaisi heitä rukouksin, psalmein ja kertomalla Kristuksen sovitustyöstä. Kaksi viikkoa myöhemmin kymmenestä miehestä oli jäljellä enää vain neljä. Selliä tarvittiin muille uhreille. Teloituksia leirissä toimeenpaneva Bock tuli 14.8.1941 kuolemanselliin, ja ruiskutti jokaisen neljän vangin vasempaan käsivarteen tappavaa myrkkyä.
Kolbe oli tuolloin ainoa, joka oli vielä tajuissaan. Isä Kolbe ojensi käsivartensa teloittajalleen. Hänen piinansa ja odotuksensa oli ohi.
Franciszek Gajowniczek selviytyi keskitysleiristä hengissä. Hän pääsi palaamaan takaisin kotikaupunkiinsa perheensä luo. Hän kuoli 13.3.1995 Puolassa 95 vuoden ikäisenä, 53 vuotta sen jälkeen, kun Kolbe oli hänet pelastanut.
---------
”Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä.” (Room.5:7-8)
-----------
Toinen holokaustiin liittyvä puhutteleva kertomus, joka on hyvä muistaa, kun antisemitismi jälleen lisääntyy, .
Lisää kertomuksia löydät
