Kuolevan viimeinen viesti

Mies oli ollut ahkera kirkossa kävijä. Nyt hän makasi sairaalassa tekemässä kuolemaa. Miehen perhe oli kutsunut paikalle papin lohduttamaan lähtevää. Papin seisoessa miehen vuoteen ääressä, miehen tila näytti huononemistaan huononevan. Koska kuolevan oli selvästi jo liian heikko puhuakseen, hän viittilöi saadakseen kynän ja paperia.

Pastori kaivoi taskustaan kynän ja palan paperia ojentaen ne miehelle. Tämä käytti viimeiset voiman rippeensä raapustaen siihen jotain. Sitten kuolevan voimat loppuivat, hän henkäisi viimeisen kerran, ja oli poissa. Pappi, joka oli syventynyt kuolevan puolesta rukoilemiseen ja paikalla olleiden omaisten lohduttamiseen, otti paperipalan kuolleen kädestä, sujautti sen taskuunsa ja jatkoi rukoilemista.

Tuli sitten hautajaisten aika. Pappia pyydettiin toimittamaan hautaan siunaaminen sekä pitämään puhe muistotilaisuudessa. Vainajaa kauniin sanoin muistellessaan pappi huomasi, että hänellä oli päällään sama puku, jota hän oli käyttänyt käydessään kuolevaa tervehtimässä. Pastori muisti kuolevalta saamansa viestin, jonka hän oli unohtanut taskunsa.

Paperilapun taskustaan kaivaen pastori sanoi: ”Olin sairaalassa saattamassa ystäväämme hänen viimeiselle matkalleen. Ennen lähtöään, hän kirjoitti viestin ja ojensi sen minulle. Tahdon nyt lukea nuo tärkeät sanat. Saakoot ne rohkaista meitä kaikkia, kun oman lähtömme aika saapuu.”

Pastori avasi juhlallisesti ryppyisen paperin, johon oli kirjoitettu vapisevalla käsialalla: ”Sinä seisot happiletkuni päällä!”