Pieni joki virtasi alas vuorilta ja matkasi iloisena läpi vihreän maaseudun. Viimein se saapui suuren hiekka-aavikon reunaan. Joki yritti ylittää aavikkoa, mutta tekipä se mitä tahansa, niin se ei onnistunut. Sen vesi imeytyi kuivaan hiekkaan.
Pieni joki tuli epätoivoiseksi. Miten se nyt voisi saavuttaa päämääränsä, kaukana olevan meren avarat ulapat?
Äkkiä se kuuli salaperäisen äänen sanovan: ”Tuuli voi ylittää hiekka-aavikon. Sen voi tehdä myös pieni joki.”
Hetken outoa ääntä ihmeteltyään se sai sanotuksi, että tuuli osa lentää, mutta joet eivät lennä. Ne osaavat vain virrata maan pinnalla.
”Sinun on muutettava tapaa, jolla toimit”, jatkoi salaperäinen ääni. ”Sinun on annettava tuulen kuljettaa itsesi aavikon yli!”
”Kuinka se voisi onnistua?” pieni joki kysyi ihmeissään.
”Sinun on uskallettava luopua nykyisestä olomuodostasi, haihduttava olemattomiin, noustava kosteutena ilmaan ja annettava tuulen viedä vetesi aavikon toiselle puolella.”, ääni selitti.
Pientä jokea pelotti, sillä se ei ollut koskaan aikaisemmin haihtunut olemattomiin tai ollut tuulen kuljetettavana.
”Ellet uskalla muuttua, sinusta jää aavikon laitaan jäljelle vain pieni suo, jonka seisovat vedet alkavat haista. Ja sekin tapahtuu vasta monien vuosien päästä”, ylhäältä kuluva ääni varoitti empivää jokea.
Ja niin pieni joki rohkaisi mielensä, suostui kuolemaan jokena, joka se oli koko ikänsä ollut. Se antoi vesiensä haihtua ilmaan. Siellä tuuli otti ne mukaansa ja kuljetti hiekka-aavikon toiselle puolelle. Siellä vedet satoivat alas. Muodostui lätäköitä, pieniä puroja ja niiden vesistä viimein joki. Pieni joki syntyi uudelleen ja virtasi iloisena kohti merta tuottaen matkansa varrella runsaasti elämää ja virvoitusta janoisille niityille, metsille ja niiden eläimille.
Päästäkseen tavoitteeseensa pienen joen oli suostuttava luopumaan tutusta ja turvallisesta. Todellinen elämä löytyi vasta kuoleman kautta.
Jeesus opetti paljon asioita, jotka ovat tämän maailman viisauden, arvojen ja oppien vastaisia. Jumalan valtakunnassa ovat voimassa eri lait kuin tässä katoavassa maailmassa. Franciscuss Assisilainen on koonnut muutamia niistä Aurinkolaulunsa rukouksen viimeisiin säkeisiin:
antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.
(384)