”Miksi me
huudamme, kun olemme vihaisia?” mestari kysyi oppilailtaan. ”Koska menetämme
rauhallisuutemme”, yksi oppilaista vastasi. ”Mutta miksi me huudamme, vaikka
toinen ihminen on aivan vieressä?” mestari kysyi uudelleen. ”Eikö ole ihan
mahdollista puhua hiljaisella äänellä?” Oppilaat pohtivat asiaa, mutta eivät
osanneet vastata.
Mestari sanoi: ”Kun kaksi ihmistä on vihaisia toisilleen, heidän sydämensä ovat
kaukana toisistaan. Mitä vihaisempia he ovat, sen kovempaa heidän on huudettava
tullakseen kuulluksi.”
Oppilaat olivat aivan hiljaa. ”Mitä tapahtuu, kun kaksi ihmistä rakastuu?”
mestari kysyi. ”He eivät huuda toisilleen, vaan he puhuvat hiljaa ja pehmeästi.
Miksi? Koska heidän sydämensä ovat lähekkäin. Kun he rakastavat toisiaan yhä
enemmän, mitä tapahtuu? He eivät puhu, vaan kuiskailevat. Lopulta sanoja ei
edes tarvita, pelkkä katse riittää.”
Mestari katsoi lempeästi oppilaitaan. ”Kun väittelet, älä anna sydämesi
etääntyä, älä käytä sanoja, jotka etäännyttävät sinua yhä kauemmaksi. Kerran
saattaa tulla päivä, jolloin etäisyys on niin suuri, ettet enää löydä tietä
takaisin.”
(Ajatusten aamiainen 28.9.2016)
(343)