Joukko viisaita ja hyvin oppineita miehiä oli kokoontunut keskustelemaan siitä, miksi Jumala oli jättänyt ihmisen luomisen kuudenteen päivään? Miksei Luojamme ollut luonut ihmistä jo paljon varhaisemmassa vaiheessa?
”Hän ajatteli tehdä koko universumin valmiiksi, niin että ihminen voisi heti luoduksi tultuaan ihastella kaiken sen suurenmoisuutta,” vastasi eräs viisaista.
”Hän halusi varmasti testata elävien olentojen luomiseen liittyviä asioita ensin eläimillä, ettei ihmisen kohdalla pääsisi tapahtumaan mitään yllättävää,” arveli toinen viisas ja korkeasti oppinut.
Tuossa vaiheessa paikalle saapui vanha rabbi, jolle seurue kertoi keskustelun aiheen. Samalla he kysyivät hänen mielipidettään tästä pulmallisesta kysymyksestä.
”Hyvin yksinkertaista,” vanha rabbi aloitti. ”Herramme tiesi, miten ylpeyteen taipuvainen ihminen on. Hän loi meidät viimeiseksi siksi, että me oivaltaisimme, että jopa kirput ja hyttyset ovat olleet luomisjärjestyksessä ennen meitä.”
------
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.
Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani. (Psalmi 139:13-18)
(388)