Vakavasti sairas mies oli lähdössä lääkärin vastaanotolta. Äkkiä hän pysähtyi ja kysyi: ”Tohtori, minä pelkään kuolemaa. Kertokaa minulle, millaista siellä rajan toisella puolella on?”
Lääkäri mietti hetken ja vastasi hiljaisella äänellä: ”En minä tiedä.”
”Te ette tiedä, vaikka olette uskovainen mies,” hämmästyi potilas.
Lääkärillä oli käsi viereiseen huoneeseen vievän oven kahvalla. Oven takaa kuului vikinää ja raapimisen ääniä. Kun lääkäri avasi oven, sieltä loikkasi sisään koira, joka ryhtyi häntäänsä heiluttaen iloisena kieppumaan isäntänsä jaloissa.
Potilaansa puoleen kääntyen lääkäri sanoi: ”Huomasitte varmasti, miten tuo koira käyttäytyi? Se ei ole ollut koskaan aikaisemmin tässä vastaanottohuoneessa. Niinpä se ei voinut tietää, mitä oven takaa löytyisi. Ainoa asia, minkä koira tiesi, oli se, että sen isäntä oli oven tällä puolella. Siksi, kun ovi avautui, se ei hetkeäkään epäröinyt juosta iloisena ilman pelkoa ja epäröintiä ovesta sisälle.”
”Minulla on vain hyvin vähäinen aavistus siitä, mitä kuoleman rajan toisella puolella on”, lääkäri jatkoi. ”Mutta yhdestä asiasta olen varma: sen oven takana minua on odottamassa minun Herrani. Se tieto riittää minulle. Kun tuo ovi avataan minulle, astun siksi siitä sisälle iloisin mielin ja ilman pelkoa.”
Me julistamme, niin kuin on kirjoitettu, mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mitä ihminen ei ole voinut sydämessään aavistaa, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. (1.Kor.2:9)