Italialainen kuvanveistäjä Agostino d’Antonio työskenteli suuren marmorilohkareen kimpussa. Aikansa yritettyään hän totesi: ”Tästä hanakalasta kivenlohkareesta ei voi tehdä mitään!”. Muutama muukin kuvanveistäjä yritti hyödyntää tuota konstikasta kiveä, mutta yhtä huonoin tuloksin. Viimein Michelangelo näki marmorilohkareen, katseli sitä arvioiden ja päätti ostaa se itselleen. Hänen asenteensa ”Minä pystyn siihen!” tuotti aikanaan erään kaikkien aikojen kuuluisimman veistoksen, mestariteoksen nimeltä David.
Kuuluisa tiedemies ja keksijä Thomas Alva Edison varoitteli ystäväänsä Henry Fordia, joka oli saanut päähänsä ryhtyä valmistamaan autoja. Edison oli niin vakuuttunut idean mielettömyydestä, että käytti paljon aikaa saadakseen ystävänsä luopumaan varmaan perikatoon tuomitusta hankkeesta. Kun mikään ei tuntunut auttavan, hän jopa tarjosi omasta yrityksestään Henry Fordille hyvin palkattua työtä.
Henry Ford ei kuitenkaan luopunut ideastaan. Hänen ensimmäinen autonsa, josta puuttui vaihdelaatikko, ei ollut mikään erityinen menestys. Silti hän ajatteli: ”Minä pystyn siihen!” ja loi kovalla työllä tehtaan, joka kasvoi ja vaurastui nopeasti.
Kun joku seuraavan kerran sanoo sinulle: ”Tuo ei onnistu!”, niin muista Michelangeloa ja Henry Fordia. Sano sen jälkeen itsellesi: ”Minä pystyn siihen!” ja mene rohkeasti eteenpäin.
Tarvitsetko kenties enemmän rohkaisua?
Lue ”Minä pystyn siihen!” 2. osa. Siinä kerrotaan, mitä tästä todistavat Kolumbus, Marie Curie sekä Orville ja Wilbur Wright.