Missä vaiheessa elämään ja vanhempiinsa luottava lapsi muuttuu pelokkaaksi? Mikä tekee pienestä kullanmurusta tuomitsevan, hyökkäävän ja petollisen? Tai toisinpäin: Miksi jotkut lapset oppivat rakastamaan, luottamaan itseensä ja olemaan kiitollisia? Vastaus on hyvin yksinkertainen, vakuuttaa Ronald Russell.
Lapsi,
joka saa osakseen ivanauruja, oppii pelkäämään.
Lapsi, joka saa osakseen arvostelua, oppii tuomitsemaan.
Lapsi, joka saa osakseen epäluottamusta, oppii pettämään.
Lapsi, joka saa osakseen vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään.
Lapsi, joka saa osakseen hellyyttä, oppii rakastamaan.
Lapsi, joka saa osakseen rohkaisua, oppii luottamaan itseensä.
Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta.
Lapsi, joka saa osakseen kiitollisuutta, oppii olemaan kiitollinen.
Lapsi, joka saa osakseen tietoa, oppii tuntemaan viisauden.
Lapsi, joka saa osakseen kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen.
Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden ja kauneuden.
(Ronald Russell)
Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
(Gal.6:7)
Joka vääryyttä kylvää, se tuhoa niittää, hänen sauvansa särkyy ja mahtinsa murtuu.
(Sananl.22:8)
Huomatkaa tämä: joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.
(2.Kor.9:6)
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
(Vanha suomalainen sananlasku)
(297)