Kaupungissa asui kaksi huonotapaisiksi tunnettua veljestä. He viettivät kelvotonta elämää. He olivat ahneita, riitaisia, ilkeitä ja epärehellisiä lurjuksia, joita kaikki karttelivat. Sitten eräänä päivänä toinen heistä kuoli.
Vainajan veli lähti tapaamaan pastoria sopiakseen hautajaisista. Hän lupasi lahjoittaa seurakunnalle huomattavan summan rahaa, jos pastori suostuisi hautajaisissa nimittämään kuollutta veljeä pyhimykseksi. Hetken harkittuaan pastori, joka kyllä tunsi molemmat veljet ja heidän maineensa erittäin hyvin, lupasi suostua erityiseen pyyntöön.
Niin tuli sitten hautajaispäivä. Veli ja hänen kaikki epämääräiset ystävänsä olivat saapuneet saattamaan vainajaa hänen viimeiselle matkalleen. Jokainen halusi kuulla, miten rahan voimalla pastorikin saadaan puhumaan lähes mitä tahansa.
Urkuja soitettiin, arkulle laskettiin kukkia ja sitten tuli pastorin muistopuheen vuoro:
- Minun on kerrottava teille totuus, pastori sanoi.
- Tämä mies, joka nyt makaa kuolleena arkussaan, oli valehtelija, öykkäri, varas ja huijari. Veljeensä verrattuna hän oli kuitenkin pyhimys.