”Olet yövuorossa partioimassa kaupungin laitamilla. Äkkiä lähistöllä tapahtuu voimakas kaasuputken räjähdys. Räjähdys paiskaa kohdalla olleen henkilöauton katolleen. Vilkaiset autoon, näet miehen ja naisen. Tunnistat naisen poliisipäällikön vaimoksi. Tiedät poliisipäällikön olevan parhaillaan ulkomaankomennuksella. Samassa läheisen kerrostalon ikkuna avautuu, ja mies huutaa vaimonsa olevan raskaana viimeisillään, ja räjähdyksen käynnistäneen synnytyksen. Samaan aikaan toisella puolella katua nuorisojengin tyhjentää kauppaa, jonka näyteikkuna rikkoutui räjähdyksessä. Väkeä kertyy jatkuvasti lisää paikalle, ja tungos onnettomuuspakan ympärillä pahenee. Mitä teet?”
Poliisikokelas mietti kuulemaansa pitkään. Siten hän vastasi: ”Riisuisin univormuni ja sulautuisin ihmisjoukkoon.”
Meillä kristityillä on sama kiusaus, kun joku kysyy meiltä jotain uskoomme ja sen perusteisiin liittyvää. Kiusaus sulautua väkijoukkoon, mukautua yleiseen mielipiteeseen ja väistää omasta uskosta todistaminen on aina läsnä. Suotta ei Paavali kirjoittanut, että ”sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen”. (Room.10:10)