Paimenten mukana tieto yksin asuvasta Jumalan miehestä levisi läheisiin kyliin ja vähitellen kauemmaksikin. Ivan Rilskin eli Rilan Johanneksen, kuten häntä ryhdyttiin nimittämään, luokse alkoi virrata uteliaita, neuvon kysyjiä ja esirukouksen pyytäjiä.
Pian luolan lähelle asettui muitakin maailmasta paenneita, ja loppujen lopuksi Rilan Johannes perusti luolansa läheisyyteen luostarin, josta tuli Bulgarian kuuluisin ja varmasti myös merkittävin. Moneen kertaan luostari ryöstettiin, munkit tapettiin ja paikat tuhottiin, mutta jopa Turkin vallan aikana luostari onnistui jatkamaan toimintaansa ja sinnittelemään jylhässä paikassaan Rila vuorten rinteillä.
1700-luvun lopussa luostarissa eli munkki nimeltään Rafael. Hän ryhtyi kaivertamaan yhdestä isosta puupalasta erikoista ristiä. Neulan kokoisen työkalunsa ja suurennuslasin avulla hän kaiversi vuosien 1790 ja 1802 välisenä aikana 81 senttiä korkean ja 42 senttiä leveän ristin kaikki pinnat täyteen kuvia. Kun Rafael oli työskennellyt kaksitoista vuotta, risti muodostui yli 1500 ihmishahmosta, jokainen kooltaan vain vehnänjyvän kokoinen. Silti ne kaikki olivat ilmeikkäitä ja pikkutarkasti tehtyjä.
Rafael joutui maksamaan uskostaan ja sitoutumisestaan kovan hinnan. Vuosien pikkutarkka uurastus valaistuksessa, jossa ei usein ollut kehumista, vei hänen näkönsä. Kun risti oli valmis, Rafael tuskin pystyi sitä näkemään ja ihailemaan.
Mitä Rafael, joka halusi tehdä ristin Jumalan sekä Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen kunniaksi ja ylistykseksi, mahtoi ristiä tunnista toiseen työstäessään ajatella?
Ehkäpä hän ajatteli vehnänjyvän kokoista hahmoa tehdessään, että nähdäkseen yhden ihmisen on uskallettava mennä tätä tarpeeksi lähelle.
Tai kenties Rafael oli oivaltanut sen, miten vasta yhteen liittyneinä pienet ihmishahmot muodostavat ristin. Jokainen pieninkin hahmo on tarpeen Rilan ristin ja myös Kristuksen seurakunnan rakentamisessa.
(2)