Seurakuntaan oli saatu uusi pastori. Neljä ensimmäistä työpäiväänsä hän käytti vierailemalla seurakuntalaistensa kotona ja kutsuen heitä sunnuntain jumalanpalvelukseen kuulemaan hänen ensimmäistä saarnaansa.
Seuraavana sunnuntaina pastori oli yksin kirkossaan. Seurakuntalaisista ei näkynyt vilaustakaan. Pastori ei kuitenkaan masentunut. Tilannetta aikansa mietittyään suuntasi paikallisen lehden toimitukseen erikoinen ilmoitusteksti kourassaan. Ilmoituksessa todettiin, että koska paikallinen seurakunta oli kuollut, sille järjestettäisiin sunnuntaina kirkossa asianmukaiset hautajaiset.
Kun lehti ilmestyi, kaikki huomasivat ilmoituksen ja ihmettelivät, mitä oikein mahtoi olla tekeillä? Niinpä kaikki saapuivat uteliaina kirkkoon katsomaan, millaiset olisivat seurakunnan hautajaiset?
Sisälle astuessaan he näkivät alttarin edessä suljetun ruumisarkun, jonka ympärillä oli kauniita kukkia. Hämmästyneinä he istuivat penkkeihin kuuntelemaan pastorin toimittamaa vainajan siunaamista.
Kun pastori lopetti puheensa, hän avasi ruumisarkun kannen ja kutsui seurakuntalaiset jättämään vainajalle viimeisen tervehdyksensä. Kaikki olivat uteliaita näkemään kuolleen seurakuntansa ruumiin, ja pian arkulle saapui ihmisiä pitkänä jonona. Jokainen surijoista kurkisti vuorollaan arkkuun, säpsähti ja poistui nolon näköisenä takaisin penkkiinsä.
Pastori oli laittanut arkkuun ison peilin, josta jokainen sisälle kurkistava näki omat kasvonsa.