Sokeana Fanny oppi paljon kuulemalla. Hänen äitinsä ja isoäitinsä lukivat hänelle paljon Raamattua. Hän kuului metodistikirkkoon ja lauloi siellä lapsikuorossa.
Viisitoistavuotiaana Fanny meni New Yorkin sokeiden kouluun. Siellä hän oppi soittamaan pianoa, urkuja, harppua ja kitaraa. Myöhemmin hän opetti samassa koulussa englantia ja historiaa. Kaiken kaikkiaan Fanny vietti koulussa 35 vuotta, ensin oppilaana ja sitten opettajana.
Jätettyään opettajan tehtävän Fanny keskittyi kaikkein köyhimpien auttamiseen ja elätti itsensä kirjoittamalla. Fanny oli ensimmäinen nainen, joka käytti puheenvuoron Yhdysvaltojen kongressissa. Hänen puheensa käsitteli köyhien ja sairaiden auttamista.
Kerran eräs saarnamies sanoi Fannylle myötätuntoisesti: ”On todella sääli, että Herramme ei antanut sinulle näkökykyä, vaikka Hän antoi sinulle monia muita lahjoja.”
Fanny vastasi välittömästi: ”Jos olisin syntymähetkelläni saanut esittää yhden pyynnön, olisin pyytänyt saada syntyä sokeana.”
”Miksi?” kysyi hämmästynyt saarnamies.
”Koska, kun menen taivaaseen, kaikkien aikojen ensimmäinen asia, jonka saan nähdä, ovat Vapahtajan kasvot!”