Liikennettä valvova poliisi kiinnitti huomiota autoon, joka ajoi huomattavasti muuta liikennettä hitaammin. Auto ajaa körötteli neljääkymppiä, vaikka tuolla tieosuudella nopeusrajoitus oli sata kilometriä tunnissa. Niinpä liikenne ruuhkauti, kun kaikki muut autot joutuivat jarruttelemaan ja tekemään kiukkuisia ohituksia.
Poliisi päätti lähteä seuraamaan hitaasti ajavaa autoa. Hetken sen ajoa perässä ajettuaan poliisi muiden tavoin ohitti hidastelijan ja pysäytti sen tien reunaan. Kuljettajalle oli syytä antaa huomautus turhasta liikenteen hidastamisesta.
Kun poliisi käveli auton viereen, hän havaitsi ratin takana istumassa jo hyvin korkeaan ikään ehtineen naisen. Kyydissä tällä oli kolme saman ikäistä naista.
- Hyvää päivää, aloitti poliisi kohteliaasti. – Haluaisin tietää, miksi te ajoitte koko ajan vain 40 kilometriä tunnissa, vaikka tällä tiellä on 100 kilometrin nopeusrajoitus?
- Kuulkaahan nuori mies, kuljettaja vastasi hieman närkästyneenä. – Myönnän, ettei minulla ole kovin paljon ajokokemusta. Siksi olenkin aina noudattanut tarkasti liikennemerkkien määräyksiä. Ja vain hetki sitten näin tien varressa aivan selvästi kyltin, jossa luki 40, vanha nainen vastasi hieman jo tuohtuneena.
- Hyvä rouva, se ei suinkaan ollut nopeusrajoitusmerkki vaan tämän tien numero, poliisi sanoi.
- Ai, että sillä tavalla. Siinä tapauksessa olen todella pahoillani ja minun on pyydettävä erehdystäni anteeksi, vanha rouva vastasi nolona.
Anteeksipyyntöä kuunnellessaan poliisi vilkaisi kyydissä istuvia vanhoja rouvia. Kaikki olivat kalpeita ja vapisivat kuin haavanlehdet. Niinpä poliisi kysyi vielä varmuuden vuoksi, oliko autokunnan asiat varmasti aivan oikealla tolalla?
- Kaikki on aivan hyvin, ei mitään hätää. He ovat vielä vain hieman peloissaan, sillä käännyimme tälle tielle aivan hetki sitten tieltä numero 150.