Kesä on tarjonnut monille mahdollisuuden hiljaisuudesta nauttimiseen. Aamu laiturilla järvelle katsellen, hetki tunturin laella kaukaisuuteen tähyten, kiireetön vaellus pitkospuita pitkin kohti seuraavaa huippua, öinen hetki tähtitaivaan alla oman pienuutensa ymmärtäen, levollinen hetki omenapuun alla kirjaa lukien.
Kesän vaihtuminen kiireiseen syyskauteen tuo ympärillemme jälleen hälinän ja taukoamattoman taustamelun. Hiljaisista hetkistä meidän ei pitäisi kuitenkaan tyystin luopua:
”Meidän elämämme kuhisee hälinää ja ääniä, jotka estävät meitä kuulemasta tarkasti. Me tiedämme, että elämässämme ja ympärillämme on paljon ongelmia. Asioita särkyy koko ajan, mutta meillä ei ole aavistustakaan, miten korjata niitä.
Hiljaisuus on kuuntelemista ja kuulemista varten. Monikaan meistä ei hälinän takia kuule hyvin sen enempää itseään, lähimmäistään kuin Jumalaakaan. Kannattaa tavoitella hiljaisuutta, edes pieniä melu- ja hälinävapaita hiljaisuuden hetkiä. Hiljaisuus on Jumalaa ja lähimmäisen kuuntelemista varten.”
Lainaus on Mark Buchananin kirjasta Kesytetty Jumala (Päivä 2005). Voit tutustua mielenkiintoiseen kirjaan kirjablogissani: goo.gl/3MvHwY)
(Tarina 409)