Eräässä Jerusalemin katolilaisessa kirkossa oli alkamassa juhlallinen tilaisuus. Siinä nuorten naisten oli tarkoitus antaa nunnan lupauksensa ja sitoutua loppu elämäkseen Jeesuksen morsiamiksi. Juuri ennen seremonian alkua paikalle saapui yllättäen neljä mustiin pukeutunutta ortodoksijuutalaista leveälierisine hattuineen.
Eri uskontojen ja kirkkokuntien välit eivät aina ole edes pyhässä kaupungissa kaikkein rauhanomaisimmat. Niinpä ortodoksijuutalaisten saapuminen herätti kirkossa hämminkiä ja levottomuutta. Kun odottamattomat vieraat olivat kävelleet kirkon etuosaan ja istuutuneet oikeanpuoleiseen etupenkkiin, vihkimistä johtanut piispa lähestyi heitä varovaisesti.
- Olemme erittäin iloisia, että te kunnioitatte pyhää tilaisuutta läsnäolollanne. Saisinko silti tiedustella, mikä sai teidät juuri nyt saapumaan paikalle? piispa kysyi kohteliaasti.
- Me edustamme täällä sulhasen sukua, ortodoksijuutalaiset vastasivat hymyillen.
Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme, (Room. 1:3-4)
(274. tarina)