Tapani Ruokanen: Silminnäkijänä

Tapani Ruokanen, Silminnäkijänä

Docendo 2024

Sain viime vuoden lopulla luettavakseni Tapani Ruokasen kirjan Silminnäkijä. Vuoden vaihtuessa olin lukenut 488 sivuisen kirjan jo kokonaan, mikä osaltaan kertoo siitä, miten mielenkiintoisesta teoksesta on kyse.

Kirjan lukeminen nopeasti kannesta kanteen on kuin katselisi maisemia nopeasti kiitävän junan ikkunasta. Paljon ehtii nähdä, mutta vasta hitaammalla vauhdilla ja välillä kokonaan pysähdellen maisemista, asemista ja paikkakunnista voi muodostua tarkempi ja syvällisempi kuva. Niinpä tartuin kuukauden tauon jälkeen kirjaan uudelleen. Halusin lukea sen toistamiseen rauhassa läpi ajan kanssa, pohdiskellen ja hyvästä tekstistä nauttien.

Palkittu journalisti Tapani Ruokanen kuvaa kirjaansa näin sen jälkikirjoituksessa: ”Olen oman elämäni silminnäkijä, sen tarinoiden raportoija”. Ja raportoitavaa hänellä on todella riittänyt. Seitsemän vuosikymmenen taipaleeseensa on mahtunut aivan uskomaton määrä kiinnostavia, jännittäviä, vaarallisia sekä myös tunteisiin meneviä vaiheita.

Kirja kuvaa elävällä ja mukaansa tempaavalla tavalla lapsena orvoksi jääneen pojan kasvua ja ponnistelua Lapin köyhistä ja karuista oloista papiksi, joka johtaa ja uudistaa valtakunnallisia lehtiä, toimii suuren liikepankin viestintäjohtajana ja haastattelee valtavan määrän maailman tunnetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia henkilöitä. 

Kirja ei ole vain kokeneen toimittajan hyvin kirjoittama raportti yhden henkilön kasvusta ja kokemuksista. Teos on samalla erinomaisen kiinnostava läpileikkaus kansamme, talouselämämme, mediamme ja poliittisen elämämme kasvusta ja kasvukivuista. Tapani Ruokasen sujuva teksti lähihistoriamme käännekohtia taitavasti tarkkojen yksityiskohtien sekä julkisuudessa tuttujen henkilöiden ja kohtaamistensa kautta.

Myös sanonta ”vauhtia ja vaarallisia tilanteita” sopii mainiosti kuvaamaan tätä kirjaa. Tapani Ruokasen elämä oli päättyä vanhan rähjäisen laivan hajoamiseen Etelä-Kiinan meren myrskyissä, Beirutin autopommin räjähdykseen ja terroristien epäillessä häntä vakoilijaksi. Vain muutamia kirjassa kerrottuja vaaranpaikkoja mainitakseni. Maailmanpolitiikan umpisolmut, roskalaatikot ja kriisipesäkkeet tulivat Ruokaselle tutuiksi sekä tavallisten ihmisten että päättäjien kautta.

Suvulla 231 kerrotaan, miten taitava ja paljon kokenut ulkomaanreportteri sai Veikko Pöyhöseltä kutsun Kotimaa lehden päätoimittajaksi. Hän otti haasteen vastaan ja aloitti vaikeuksiin joutuneen lehden määrätietoisen uudistamisen ”sydämellä ja järjellä”. Työ eteni hyvin, kiitosta tuli ja tuloksia syntyi.

Kotimaan uudistaminen päättyi, kun ”köyhyysreportteri” sai mahdollisuuden ”oppia tuntemaan talouden lakeja ja rahan logiikkaa”. Ahti Hirvonen kutsui hänet pankin johtokunnan jäsenen Jaakko Iloniemen ehdotuksesta organisaatiotaan uudistavaan Suomen Yhdyspankkiin. Yhdyspankista tuli Nordea ja Tapani Ruokasesta viestintäjohtaja ja pankinjohtaja.

”Sotaa tämäkin on, vaikka kravatti kaulassa” otsikoi Tapani Ruokanen kirjansa tätä vaihetta käsittelevän jakson ensimmäisen luvun. Pankkimaailmassa järisi ja paukkui. Rahan, talouden ja pankkien mannerlaatat liikkuivat rytisten. Finanssialan murros tarjoaa jännitysnäytelmän kaikki piirteet. Niistä on kuitenkin tapana kertoa niukasti sellaisille, jotka ovat vallan salien ulkopuolella. Kirjassa lukijalle tarjoutuu kuitenkin myös tähän kiinnostava mahdollisuus.

Työhön ison pankkikonsernin palveluksessa sisältyi paljon muutakin kiinnostavaa kuin finanssiasiat. Mannerlaatat olivat nimittäin liikkumassa muuallakin kuin vain pankkimaailmassa. Neuvostoliitto hajosi ja Venäjä käänsi kelkkaansa. Olot olivat vapautumassa. Uusi Venäjä etsi olemustaan. Niihin vaiheisiin mahtuivat myös Kalevi Lehtisen ja Markku Happosen suuret kaupunki missiot.

Neuvostoliiton aikana Venäjän ortodoksinen kirkko oli suhtautunut perin nuivasti maahan tulleiden uskontokuntien evankelioimiskampanjoihin. Nyt Venäjän ortodoksinen kirkko lähti täysimittaisesti mukaan yhteiskristilliseen Missio Volgaan. Näkymät saada olla mukana muovaamassa uuden Venäjän arvomaailmaa näyttivät hyviltä, ekumenian ja kansainvälisten suhteiden kannalta suorastaan historiallisilta.

Sitten raju takaisku. Suomen kirkon nimissä toiminut pikkuinen Itä-Euroopan työryhmä ilmoitti, ettei Suomen kirkko ole millään tavalla mukana Missio Volgassa.

”Kommunismin jälkeinen aika alkaa, mutta ’Suomen kirkko’ ei sitä havaitse. Missio avautuu uuteen kansainväliseen yhteistyöhön, jota ’Suomen kirkko’ jarruttaa,” kirjassa todetaan.

”Yhteiskristillinen evankelioimistapahtuma Missio Volga sai veitsen selkäänsä yllättävältä taholta” kirjoitti Suomen Kuvalehti asiasta.

Kirjan luvussa ”Piispa iskee puukon selkään” (s. 289) Tapani Ruokanen pohtii ja analysoi mainittuja tapahtumia erittäin hyvin. Riveiltä ja niiden väleistä paljastuu kirjoittajan syvä harmistuminen ja turhautuminen kirkon piirissä tehtyihin virhearvioihin.

Keväällä 1993 pankkikriisin ollessa jo hellittämässä Tapani Ruokanen sai Kotimaan hallituksen puheenjohtajalta Veikko Pöyhöseltä kutsun palata takaisin Kotimaa lehden päätoimittajaksi. Tapani Ruokasen edellisellä pääjohtajakaudellaan aloittama uudistus oli päässyt väljähtymään ja toimituksen innostuksen kipinä sammumaan.

Rakkautensa journalismiin ja lehtityöhön on säilyttäneestä pankinjohtajasta ja viestintäjohtajasta kuoriutui jälleen esille tulisieluinen journalisti ja päätoimittaja. Toimituksessa tehtiin vastaiskua humpuukille, sanottiin suorat sanat Suomen epäkristillisimmälle hallitukselle, seurattiin ja vähän osallistuttiinkin presidentinvaaleihin sekä käynnisteltiin talkoita työttömien puolesta.

Kaiken tuloksena lehti, joka oli noussut kirkon varjoista vakavasti otettavaksi yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi, sai runsaasti sekä kiitosta että kiukkuisia nuhteita. Molemmat olivat selviä elämän merkkejä, mikä näkyi myönteisesti myös levikissä ja Kotimaa-yhtiöiden tuloksessa.

Hieman ennen joulua 1995 Yhtyneiden Kuvalehtien toimitusjohtaja Pauli Leimio saapui Lauttasaareen Kotimaan 90-vuotiskahville. Samalla hän sai tutustua Kotimaan lehtiuudistukseen. Viikkoa myöhemmin Leimio kertoi Tapani Ruokaselle haluavansa tämän Suomen Kuvalehden päätoimittajaksi.  

Lehti oli vaikeuksissa niin toimituksensa kuin levikkinsäkin kanssa. Tilannetta korjaamaan tarvittiin kokenut journalisti, joka tuntee päätoimittajan työn, on kasvanut pankissa korkoa ja luonut itselleen uskomattoman laajat verkostot yhteiskunnan kaikille alueille. Tapani Ruokanen suostui kosintaan, ja niin hänellä oli jälleen uusi ”kyinen pelto kynnettävänään”.

Tässä vaiheessa ollaan vasta kirjan sivulla 331. Jäljellä on ennen takakantta vielä 157 sivua eli sama määrä kuin monessa kirjassa on sivuja kaiken kaikkiaan. Nuo sivut kertovat Tapani Ruokasen kohtaamisista eri maiden päättäjien, filmitähtien, vallankaapparien ja muiden eri syistä kautta maailman tunnettujen henkilöiden kanssa.

Päätoimittaja on myös aktiivinen ja taitava ulkomaanreportteri, joka seuraa monia traagisia maailmantapahtumia paikan päällä niiden jalkoihin jääneitä ihmisiä haastatellen. Jännittäviä tilanteita riittää myös kotimaassa. Vakoojaksi syytetyn Alpo Rusin kujanjuoksu, Mannerheim elokuvan kummisedät ja johtajuustestissä reputtaneet presidenttiehdokkaat sekä paljon muuta on saanut kirjan sivuilta ansaitsemansa tilan.

Miten päättää kirja-arvostelu, kun käsissä on teos, joka laajuudessaan ja monipuolisuudessaan muistuttaa ruotsinlaivan seisovaa pöytää?

Ehkäpä paras tapa on tämä:

Lapin Kansan juuri orvoksi jääneestä ja murrosiän saavuttaneesta oppipojasta tuli kisälli, uutisnikkari ja valokuvaaja. Hieman myöhemmin nuorelle journalistille avautui Sana lehdessä uusi jännittävä foorumi. Sanomien toimittajakoulu, Yliopiston teologia ja valtiotieteet antoivat innokkaalle journalistille valmiudet yhä laajempien aihepiirien hallintaan ja verkostojen rakentamiseen. Toiminta Suomen Kuvalehden reportterina, pari jaksoa Kotimaa -lehden päätoimittajana, vuodet pankissa ”korkoa kasvamassa” sekä ansiokas kausi Suomen Kuvalehden päätoimittajana ovat kruunanneet kaiken.

Silminnäkijä on pitänyt silmänsä avoinna, mielensä vireänä ja journalismin tavoitteet kirkkaana mielessään ja tarjoaa kirjassaan lukijalle mahdollisuuden sukeltaa kaiken nähdyn ja koetun keskelle.
Suosittelen!

Reijo Telaranta